perjantai 21. toukokuuta 2010

Lempeä päivä







Tänä aamuna kissamurunen tapasi parvekkeella oravan. Meidän pihassa ei ole koskaan näkynyt oravia. Jostain asfalttiviidakosta, autojen seasta kurre nyt kuitenkin löysi tiensä meille, kävi moikkaamassa ja jatkoi matkaansa. Kissa katseli uteliaana, korvat hörössä, ei pelännyt ollenkaan.

Juna-asemalla jaettiin valkeita ruusuja. Tuli hyvä mieli. Minua ei haitannut, vaikka tausta-ajatuksena oli varmasti mainostaa. Halusin ajatella, että ruusu ja sen mukana tullut toivotus oli minua varten.

Lempeästi alkanut päivä jatkui hyvänä. Sain olla koko päivän tarpeellisena apuna apua tarvitseville. Pyyteetön auttaminen toi hyvän mielen!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti myös aurinko puraisi. On niin lohdullista tuntea sen lämpö poskellaan ja nähden sen valon läikehtivän kasvien lehdillä.

    VastaaPoista
  2. Aamu,
    Aurinko on kyllä hellinyt ihan kiitettävästi. En ole mikään helleihminen, saan auringosta ihottumaa ja helteestä päänsäryn, mutta ihan mukavan LEMPEÄN lämpimäksi aurinko ilman saa.

    VastaaPoista