maanantai 17. toukokuuta 2010

Ainolassa

Olin sunnuntaina Ainolassa, Sibeliuksen kodissa käymässä. Talo sijaitsee Tuusulan rantatien varrella, lähellä Järvenpäätä. Lähettyvillä on useita muitakin nähtävyyksiä, kuten Pekka Halosen ateljee-koti, joka myös on näkemisen arvoinen.

Koska talo on museona, sisällä ei saanut kuvata, mutta tässä hieman maistiaisia pihapiiristä.




Ainolassa on kaunis piha kasveineen.



Sauna oli minusta erityisen viehättävä. Siellä tuoksui ihanasti tervalta.

Pihapiirissä on myös Jean ja Aino Sibeliuksen hautamuistomerkki.

Olen käynyt Ainolassa kerran aikaisemminkin, mutta minusta sinne oli mukava mennä uudestaan, sillä paikka henkii aitoa tunnelmaa. Siellä voi aistia, millaista suuren säveltäjämestarin elämä kotosalla oli. Retki oli minulle muutenkin mieleenpainuva, sillä sain menomatkalla kamalat rakot kantapäihin (olin kaverin kanssa kävellen Järvenpäästä liikenteessä) ja jouduin kulkemaan kilometreittäin tulikuumalla asfaltilla paljain jaloin. Oli hieman arat jalkapohjat illalla!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :)

    Olen itse joskus lapsena käynyt Ainolassa, pitäisi varmaan joskus taas käydä ihastelemassa :)

    VastaaPoista
  2. Hanna,
    Kesällä on kiva tehdä retkiä. Ainola on viehättävä paikka ja oppaat kertovat kivoja juttuja perheen elämästä.

    VastaaPoista