Eipä tässä sen kummempaa sanottavaa.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Vielä kevättä mökillä
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kevät mökillä
Käytiin mökillä vilkaisemassa kevään etenemistä. Kovin oli vielä syvät lumikinokset, niin että mökkitietä ei päässyt liikkumaan kuin minisuksilla. Pihapiirin innunpöntöt kunnostettiin linnuille valmiiksi. Juuri muuta ei lumisella pihamaalla pystynytkään tekemään. Mutta eikös se luonnon tarkkailu ja hyvästä säästä nauttiminen olekkin mökillä tärkeintä? Kissakin nautti mökillä olosta niin kovasti, että kaupungissa alkoi heti kinuta ulos ja kuulosti itkevän yölläkin, vaikka ei normaalisti yönaukumisia harrasta.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Värikollaasit-haaste
Tämänviikkoiset haastevärit olivat mielestäni aika vaikeat.
Halusin kuitenkin päästä leikkimään kuvankäsittelyllä, joten tällaista nyt mielikuvitus loihti.
♥
... Niin ja tervetuloa joukkoon uudet lukijat.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Valoisin silmin

Kuvat Tuomarinkylän kartanosta
♥
Huumori on kuin linnulla siivet - ilman niitä ei kykene lentämään.
Oletko koskaan koettanut vaihtaa vaihdetta?
Vaikka kuinka tekisi mieli olla kiukkuinen, syytellä tai murjottaa tai marmattaa tai opettaa - entä jos heittäisit huumorin vaihteen päälle? Kokeile jo tänään, saat heti tietää, mistä lähteestä kumpuaa elämä.
Elämä on mitä on, sille ei aina voi mitään. Miten siihen suhtaudun, sille minä voin kaiken.
Voin valittaa, voin olla vihainen, voin murjottaa, voin synkistellä, voin katkeroitua, voin kostaa, voin maksaa samalla mitalla, voin vaatia oikeuksiani, voin pilata elämän itseltäni ja kaikilta läheisiltäni.
Ei eämä siitä arvokkaammaksi muutu, jos minä minä suhtaudun siihen synkän vakavuuden vallassa ja murehdin jokaista olemassa olevaa ja olematonta asiaa.
Ärsyttävät, kiusaavat, mieltä vaivavat asiat muuttuvat merkillisesti toisen näköiseksi kun katselen niitä huumorin silmälasien läpi.
(Heli Karjalainen, Matkalla elämään)
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Tulvii
Terveisiä tämänpäiväiseltä kävelyretkeltä. Huomenna luvassa lisää juttua (tai kuvallista antia) siitä minne tänään menin. Mukavaa alkavaa viikkoa.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Valmistautumista

Olen tainnut täällä joskus mainita, että minulla on tiedossa läheisten ihmisten häät keväällä. Vihdoin on sitten kaasokin löytänyt etiketin mukaisen pukunsa. Täytyy sanoa, että vaikea oli löytää yhtään minkäänlaista pitkää pukua. Mekko on vielä ryppyinen, mutta laitoin kuvan tähän siksi, että myyn tuon pois heti juhlien jälkeen. Eli, jos tänne eksyy joku mekkoa etsivä, niin saapi kysellä.
Hieman piti sopeutua ajatukseen, että noin hienona pitää juhliin mennä, olen vähän matalamman profiilin ihminen, ainakin mitä juhlapukeutumiseen tulee. Mutta kaason rooli on nyt sellainen mihin täytyy totutella. Kaikkeen sitä sitten sopeutuu pienen vastustelun jälkeen. Juhlista olen tosi onnellinen, siitä että minulle rakkaat ihmiset saavat toisensa ja sehän on pääasia.
Mahtaakohan morsian tykätä tästä pussukasta, jonka hänelle väsäsin. Mietti tällaisen ostamista, mutta sanoin, että voin tehdäkkin sellaisen hänelle. Kaasohan lupaa ihan kaiken :)
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Kevät kevät kevät
Leskenlehden nimi juontuu suomenkielessä luultavasti siitä, että kukka kukkii ennenkuin sen lehdet ilmestyvät. Näin kukilla ja lehdillä ei ole seuraa toisistaan. (Lisää tietoa asiasta täällä.)
torstai 12. huhtikuuta 2012
Lapasessa kevät
Hih. tulipa keväiset lapaset ensi talveksi.
♥ ♥ ♥
Ulkona liikkuessa alkaa nykyisin mielessä usein soida vanhat kevätlaulut, joita lapsena laulettiin. Kun ei sitten oikein muista miten ne sanat meni, täytyy etsiä netistä apuja. Miksihän näitä ihania kappaleita ei enää kuule missään muualla.Murheesi suista, ilmasta puista,
soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa.
Myös virta vielä tanssiipi tiellä,
päin merta mennen noin vaahtoa.
:;: Nyt rintaraukka riemusta lyö
jäi kauas taakse talvemme yö.
Murheesi suista, ilmasta puista,
soi riemuvirsi tuoksuu jo maa. :;:
soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa.
Myös virta vielä tanssiipi tiellä,
päin merta mennen noin vaahtoa.
:;: Nyt rintaraukka riemusta lyö
jäi kauas taakse talvemme yö.
Murheesi suista, ilmasta puista,
soi riemuvirsi tuoksuu jo maa. :;:
Muistoissa mulla, myös ehkä sulla
lie musta häivä, kaik' unholaan.
Loukkoon jo huolet pois varjopuolet,
aurinko armas luo loistoaan.
:;: Nuoruutta soipi viidat ja haat,
nuoruutta niistä itsekin saat.
Siis riemumiellä laula sä tiellä
- nuoruus on suurin lahjoista maan. :;:
lie musta häivä, kaik' unholaan.
Loukkoon jo huolet pois varjopuolet,
aurinko armas luo loistoaan.
:;: Nuoruutta soipi viidat ja haat,
nuoruutta niistä itsekin saat.
Siis riemumiellä laula sä tiellä
- nuoruus on suurin lahjoista maan. :;:
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Kalpea valo
Tänään aurinko oli kelmeä valopyörylä himmeän harmaalla taivaalla.
Löysin kuitenkin jotain, mikä valaisi harmaan päivän kirkkaaksi.
Lumikelloja
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Rannalla
Pienissä aioissa piilee suurin kauneus. Ehkä siksi, että tuo kauneus on niin haurasta ja piilossa, melkein näkymättömissä. Pienten asioiden kauneus on yhtäaikaa kaikkien nähtävissä, mutta silti silmiltä piilossa, jos ei malta pysähtyä ja nähdä. Vuoret, meret ja metsät pysyvät, vuodesta toiseen, mutta jäätynyt vesipisara, perhonen tai kukka on vain hetken, ne katoavat vuodenaikojen vaihtuessa. Älä kadota tätä hetkeä. Pysähdy, katso ja näe. Lähelläsi voi lymytä suurin kauneus, ehkä vain sinä huomaat sen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)