torstai 22. syyskuuta 2011

Väriä puutarhasta

Tarhapiisku yhdessä lyhtykoison kanssa. Leiskuvat niin kivan värikkäinä pihalla. Ei haittaa vaikka sade vähän piiskaakin varsia kumoon.

tiistai 20. syyskuuta 2011

maanantai 19. syyskuuta 2011

Punaiset

 * * * * *

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Merkintöjä viikon varrelta

Kenkäni ovat ruskeaksi kuivuneiden koivunlehtien väriset. Ilmassa tuoksuu savu ja terva. Kynnetty pelto poimuilee mustaa multaa. Linnut istuvat langoilla. Talojen pihat ovat hiljaiset, vielä nukutaan. Kalastajat kulkevat kohti rantoja. On syyskuu.


Lainaan kirjastosta kirjan jonka välissä on muistilappu, jossa lukee:

Paula
"oloasu"
housut
kalsarit
"joululiina"
kynttelikkö
-verhokappa
yläkuja 2 m

Lopusta en saa selvää.

Luen Risto Rasan runoja. Tykkään. Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa vuonna 1991 äidinkielen aineen Rasan runoista.

Lintujen aura:
ilmasta kuuluu rupatus.
Muuttolennolla metsähanhet
ehtivät kertoa lapsilleen
kaiken maan ja taivaan väliltä

-Risto Rasa-

maanantai 12. syyskuuta 2011

Hedelmävärejä


Metsässä tuoksui banaani ja mango.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

lauantai 10. syyskuuta 2011

Välillä jotain muuta

Aika vähän on elämääni kuluneen puolen vuoden aikana mahtunut minkään sorttista harrastusta, käsitöitä tai muuta luovaa toimintaa.  Pieni pihammekin on hyvistä aikomuksista huolimatta jäänyt laittamatta muutamaa kesäkukkaistutusta lukuunottamatta. Parvekkeelle on kuitenkin saatu kissan putoamista (ja karkaamista) estävä verkkoviritelmä, jota pitkin kärhöt ovat kiivenneet kukkimaan.
Jo aikaa sitten tein vessan seinälle roikkumaan vessapaperipussukan. Jostain halpakaupasta ostin lasten tyynyliinan, jota hiukan aukaisin toisesta päästä, jotta pussin saa helposti täyteyttyä ja rullat ulos. Pussiin mahtuu noin 7 rullaa. On tuo ainakin kauniimpi  kuin nurkassa lojuva muovinen vessapaperirullasäkki ja kätevä käyttääkkin.

Kunhan talvikausi alkaa, toivon ehtiväni paremmin harrastamaan muutakin luovaa näpräämistä kuin valokuvausta. Ainakin haaveissa olisi virkata mökille kivoja tyynynpäällisiä ja tehdä oveen talvikauteen sopiva kranssi koivunoksista ja huovasta.

Syysaamuna


Kiirehdi.
On kaunis kun aurinko nousee,
syyslinnut heräävät,
utuhuntu peittää maiseman salaisuudet. 

* * * * *

perjantai 9. syyskuuta 2011

Virta

Tykkään tämän bändin melankolisen herkistä kappaleista.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Oravaa kyttäämässä...

 ...Vai kävikö siinä toisinpäin?
 Moi!
 Tuolla puussa rapisee joku.
 Nyt näin sen, tuossa se on. Näetkö?
Aika veikeä otus.
Nyt se huomasi meidät.
Katseleeko se auringonlaskua?
 Se taitaa kytätä meitä.
Mitähän se aikoo?
 Nyt se katosi tuonne puunlatvaan...

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Värikollaasi-haaste: Vihreä

Toinen värikollaasi heti perään. Vuorossa on nyt vihreä.

Välillä on kiva myös leikkiä...


lauantai 3. syyskuuta 2011

Värikollaasit-haaste: Musta


Vielä ehdin nipinnapin mukaan tämän viikon Värikollaasi-haasteeseen, jossa on klikkailtu ja näpsytelty kasaan mustia kollaaseja. Aika hurja väri näin värikkään kesän ja ruskaisen syksyn välimaastossa, mutta mustiahan nuo yötkin jo alkavat olla. Kuvissa näkymiä Vantaa-joen varrelta ja elokuinen kuutamo mökiltä. Huom. kuvia ei ole käsitelty kuutamokuvan pientä rajausta lukuunottamatta ollenkaan, hämärä ilta-aika ja vastavalo ovat toimineet sävyjen mustaajina.

torstai 1. syyskuuta 2011

Tunnustus

Kiitos Marika!

Syyskausi lienee alkanut blogimaailmassakin, kun näitä tunnustuksia kiertää nyt siellä täällä.

Tähän tunnustukseen kuuluu, että tunnustuksen saajan tulee kiittää tunnustuksen antanutta, vastata alla oleviin kymmeneen kysymykseen ja jakaa tunnustus eteenpäin kymmeneen ihanaan blogiin sekä tiedottaa tunnustuksen saaneita blogeja asiasta.

1. Suosikkiväri: Harmaa, sinisen eri sävyt, pastellivärit, murretut värit
2. Suosikkieläin: Kissa
3. Suosikkinumero: 7
4. Suosikki alkoholiton juoma: Maito (mieluiten luomu)
5. Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan
6. Intohimosi: Valokuvaus
7. Saada vai antaa lahja: Molemmat
8. Suosikkikuvio: Risti
9. Suosikkiviikonpäivä: Lauantai
10. Suosikkikukka: Kielo

Aika monessa seuraamassani blogissa tämä on jo käynytkin, joten en ihan kymmentä nyt löytänyt. Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin:


Ajatuksia elämästä, iloa etsimässä
Aamutuulia
Hannen blogi
Lohdun lohdun
Satumaailma
Unelmia ja lankaa
Valoa Liipolassa