Kuvat on otettu jouluna, nyt on leudompaa. Aurinko vain hieman pilkistelee pilvien lomasta. Kiitos kaikille edellisten postauksien kommenteista, palailen tänne takaisin myöhemmin paremmalla ajalla ja tuoreemmilla kuvilla.
maanantai 31. joulukuuta 2012
perjantai 28. joulukuuta 2012
Kisumisun joulu
Mökillä oli jouluna lunta niin paljon, että lapioidulta polulta ei näkynyt kissasta kuin korvat, kun se kulki polkua mökiltä saunalle ja huusiin ja takaisin mökkiin. Hankeen se ei nyt lähtenyt edes yrittämään, vaikka kotona kaupungissa onkin kahlannut ihan mielellään lumessa. Kun lumihiutaleita leijaili keveästi taivaalta, kissa pyydysti niitä käpälien väliin samalla tavalla kuin kesällä hyttysiä. Pakkasessa olon jälkeen se kävi takan eteen pienelle pallille kerälle tuijottamaan tulta ja lämmittelemään. Viimeisenä aamuna se istui takan edessä ihmeissään, miksi lämmittävää tulta ei ole. Taisi kissa olla meillä innokkain takkatulen tuijottelija tänä jouluna :)
torstai 27. joulukuuta 2012
Joulu mökillä
Päivät ovat livahtaneet nopeasti ohi, joten en ole joutanut päivittämään blogiakaan. Vaikka joulu on jo monen mielestä ohi, laitan kuitenkin muutaman jouluna otetun kuvan mökiltä. Joulu sujui aika lailla reissatessa sinne tänne, mutta ehdittiin onneksi koko aattopäivä nauttia mökin rauhasta. Puutarha oli vähintään yhtä kaunis nyt kuin kesälläkin. Kirkas sää ja kuutamo täydensivät satumaisen joulutunnelman. Huomenna luvassa vähän kisumisun joulumietteitä ;)
Mukavaa uuden vuoden odotusta.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
lauantai 22. joulukuuta 2012
Puro
En ole ennättänyt nyt valoisaan aikaan ulos kuvaamaan, mutta esittelen tässä teille yhden minulle rakkaan puron lapsuudesta, jota kuvasin alkuviikosta. En tiedä miksi vanhemmiten lapsuudesta tutut paikat tulevat tärkeiksi ja muutenkin yhä pienemmät asiat tuottavat iloa. Ainakin itse koen, että en kaipaa välttämättä suuria järjestettyjä tapahtumia, luonnon pienet ihmeet monesti
riittävät tuomaan elämyksiä jotka viihdyttävät. Niinpä pienellä reissullani Itäiseen Suomeen halusin käydä tällä purolla, jonka mutapohjaisessa lampareessa olen lapsena joskus uinutkin. Olen kaivannut tuota puroa, sen virtaavaa ääntä ja varjoista tunnelmaa. Minusta tuntuu hyvältä ajatella puroa, sen kohinaa talvipimeällä. Tiedän tarkkaan minne vesi kulkee, mistä se tulee, olen tutustunut veden ranta-alueisiin, suomaastoihin kilometrien matkalta. Olen kulkenut seutuja sisarusteni ja vanhempieni kanssa, kävellyt, pyöräillyt ja mennyt autolla veden yli monen ihmisen seurassa, monenlaisessa eri elämäntilanteessa. Maisemaan liittyy muistoja. Juureni ovat tässä vedessä ja sen rannoilla.
Tiedän, että teillä monella on joulukiireitä, mutta olisi kiva kuulla onko sinulla jokin paikka mitä kaipaat, johon haluaisit juuri nyt päästä hetkeksi käymään. Millainen se paikka on?
riittävät tuomaan elämyksiä jotka viihdyttävät. Niinpä pienellä reissullani Itäiseen Suomeen halusin käydä tällä purolla, jonka mutapohjaisessa lampareessa olen lapsena joskus uinutkin. Olen kaivannut tuota puroa, sen virtaavaa ääntä ja varjoista tunnelmaa. Minusta tuntuu hyvältä ajatella puroa, sen kohinaa talvipimeällä. Tiedän tarkkaan minne vesi kulkee, mistä se tulee, olen tutustunut veden ranta-alueisiin, suomaastoihin kilometrien matkalta. Olen kulkenut seutuja sisarusteni ja vanhempieni kanssa, kävellyt, pyöräillyt ja mennyt autolla veden yli monen ihmisen seurassa, monenlaisessa eri elämäntilanteessa. Maisemaan liittyy muistoja. Juureni ovat tässä vedessä ja sen rannoilla.
Tiedän, että teillä monella on joulukiireitä, mutta olisi kiva kuulla onko sinulla jokin paikka mitä kaipaat, johon haluaisit juuri nyt päästä hetkeksi käymään. Millainen se paikka on?
perjantai 21. joulukuuta 2012
torstai 20. joulukuuta 2012
Kultaisen auringon mailla 1.
Nyt vanhemmillani ainakin on koristeltu joulukuusi ja pipareita, joita ehdin heille hieman laittaa. Kunpa kaikilla sairailla, yksinäisillä, köyhillä tai muutoin vaikeita hetkiä elävillä olisi joulun aikaan edes jotain jouluista iloa ja lohtua läsnä elämässä. Myös meitä eläviä enkeleitä tarvitaan.
lauantai 15. joulukuuta 2012
Heippa
Lähden penelle matkalle läheisteni luokse. Joten jätän nettimaailman hetkeksi. Huopalinnun joulukalenteri kuitenkin ilmestyy joka päivä (toivottavasti). Mukavaa viikonlopun jatkoa.
perjantai 14. joulukuuta 2012
Kransseja
Mietin mitä kävyistä tekisin, kunnes keksin vanhan koivuisen kranssipohjan joulutavaroiden joukosta. Kiersin rautalankaa käpyjen suomujen ympäri juuresta ja kiinnitin ne kranssipohjaan kierittämällä rautalankaa jokaisen kävyn jälkeen kranssin ympäri. Lopuksi kiersin vielä ohutta lankaa kaikkien käpyjen ympäri, että pysyisivät napakasti yhdessä.
Käpykranssi ei mielestäni kaipaa koristeita, mutta kokeilin siihen muutamia askartelumassasta tekemiäni tähtiä ja kirppikseltä ostamaani pitsinauhaa.
Jos ei ole risuja kranssipohjaksi, paksu rautalanka ja sanomalehtikin käy kranssipohjaksi. Sammalen kiinnitin ohuella rautalangalla kiertämällä. Mustikanvarvut kiinnitin työntämällä ne kranssipohjaan risujen lomaan. Kävyt kiinnitin yksitellen rautalangalla.
torstai 13. joulukuuta 2012
Kukintoja
Kameralle tallentuneet kuvat eivät ole päätyneet näköjään missään vaiheessa tänne blogiin, vaikka niin on ollut aikomus. Välillä vaan tulee sellainen blogiuupumus tai paremminkin kyllästyminen. Huomenna lupaan kuitenkin laittaa kuvia käpykranssista ja adventtikranssista. Ne tuoksuvat suloisesti metsältä.
maanantai 10. joulukuuta 2012
Hankeen hukkuvat
Pienet talventörröttäjäkasvit ovat yksinkertaisuudessaan sympaattisia. Kasvin sisin olemus paljastuu, kun lumi ja pakkanen nakertavat kaiken ylimääräisen värin ja kukoistuksen pois. Jäljelle jää vain ranka siemenkotineen, oleelliset asiat elämän jatkumista varten. Hangen valkoisuutta vasten kasvit ovat kuin röntgenkuvassa, kovin alastomina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)