Valon häivähdyksiä tuulessa

 Syksyn tuoksuja haistelemassa Sotungin Storträsk-lammella.

Ystävänkirjassa kisumisu

Huomasin, miten Mustankissan tytär -blogissa oltiin ahkerasti täytelty kissojen ystävänkirjaa, niinpä innostuin ajatuksesta minäkin. Tässä minun sivuni kirjasta:

Nimi: Seemi, lempiniminä mm. Ketku ja Muru

Ikä: noin 6,5 vuotta

Kansalaisuus: Suomea ymmärrän loistavasti, joten suomalainen

Isä, Äiti, Sisarukset: Heistä ei ole tietoa, jossain Lohjan suunnalla kait olevat tai siellä olen syntynyt. Nykyinen ihmisperheeni on kolmas kotini.

Karvanväri: Maastokuosinen sekoitelma harmaata, toffeen ruskeaa ja mustaa

Mistä pidän: Omista ihmisistä, mökillä olosta, kesästä, hiirenmetsästyksestä, enemmän varjosta kuin auringosta, ovikellon soimisesta (juoksen ensimmäisenä vastaanottamaan vieraita ja pengon heidän kassit), ihmisjoukossa keskipisteenä olemisesta, koirista (juoksen niiden perään kadulla), korvien puhdistuksesta.

Mistä en pidä: Että autossa kuunnellaan radiota, talvesta, tuulesta (sadekkin on parempi), siitä että naapurien kissat tulevat reviirilleni, lapsista ja muista hyökkäävänoloisesti käyttäytyvistä tai äänekkäistä ihmisistä, siitä kun ihmisemo selvittää takkuja selästäni tai antaa matolääkkeen. Yleensäkään en pidä siitä, että ei tapahdu mitään, jopa imurointi on kivaa, kun saa täppäillä sohvan alla liikkuuvaa suulaketta (ihmisemo imuroi joskus vaivihkaa karvasuulakkeella selkääni).

Lempiruoka: Raksut, katkaravut ja kermarahka-kananmunankeltuaisvelli.Syön kyllä ihan mielelläni perusruokana possunsydäntä, kanaa ja tonnikalaa.

Lempiväri: Tykkään samoista kuin ihmisemo. Tummanruskeasta makuualustasta en tykkää.

Harrastukset: Hiirenmetsästys ja sisiliskojen kiusaaminen mökillä, naapurien kyttäys ja valjasulkoilu kaupungissa sekä leikki, jossa ihmisemo piilottaa raksuja eri puolelle kämppää.

Lempikouluaine: Tykkään uusien temppujen oppimisesta ja olohuoneagilitystä.

Isona minusta tulee: Olen jo iso ja kutsumusammattini on olla hiirikissa.

Parhaat kaverit: Ihmisystävät

Mottosi: Aina kannattaa yrittää.

 

Uni kesästä

Näin viimeyönä unta kesästä. Oli aurinkoinen aamu ja kaste peitti kissankellomättäät ja punaisena hehkuvat metsämansikkaryppäät. Uni päättyi ihmettelyyn, että missä kamerani on. Voi sitä tunnetta, kun huomasin unessa, että on taas kesä!

Tartun hetkeen

Olen väsynyt.

Poikkean autoja virtaavalta tieltä pellon reunaan ja siitä lähemmäksi metsää.
Niityllä kirmailevat syksyn viimeiset kultasiivet ja lanttuperhoset.

Haluan paeta metsän syliin.

Antautua yksinkertaisten asioiden kauneudelle.

 

Imen voimaa syksyyn hiljentyvän metsän tuoksusta. Annan livertelevien tiaisten  kerääntyä ympärilleni. Nautin niiden levollisesta seurasta. Kerään voimia kärpässienen pirteistä väreistä ja pihlajanmarjan punasta vihreää sammalta vasten.

Haluaisin olla kevyt höyhen, joka lepää vahvalla kivellä, antaen tuulen ottaa mukaansa, jos tuuli vie.

Lisää hetkiä ilman sanoja

Luonnossa ei turhia selitellä. Siellä ollaan, eletään, tehdään. Kaikki tapahtuu useimmiten ihmisen mittapuun mukaan hyvin hitaasti, kuitenkin juuri oikeaan aikaan. 

Hetkiä

Ilman sanoja, hiljaa.

 

 

En tiedä mihin tämä postaus katosi aamulla julkaisun jälkeen. No, tässä nyt kuitenkin uudestaan.