




Kävelin muutamia päiviä sitten tämän kosken varrella. Kuljin samaa tuttua lenkkiä, jonka varrella on erilaisia maisemia, elämyksiä ja tunnelmia: koskenrantaa, puusiltoja, öljysoratietä, maalaismaisemia, nuotiopaikkoja, vanha museokoulu, vihreä kangaskortemetsä...
Siinä kulkiessani ja kosken kuohua kuunnellessa tajusin, että siinä paikassa on aina hyvä olla ja kulkea. Tämä paikka on minulle voimavarapaikka. Paikka, joka on sopivan matkan päässä kotoa, ei liian lähellä, mutta ei liian kaukana, jotta sinne voi palata monta kertaa vuodessa.
Oikeastaan kaikkialla, missä olen asunut, olen etsinyt itselleni jonkin voimavarapaikan. Olen etsinyt niin kauan, että sellainen on löytynyt. Noita paikkoja on kertynyt vuosien varrella useita ja niihin on kiva palata, kun tietää mitä löytää. Joskus se paikka on ollut pätkä vanhaa metsätietä koivumetsän keskellä. Puun runkoon nojatessa ja latvusten vakaata huojuntaa katsellessa ja kuunnellessa on voinut nollata elämänsä murheet ja kerätä uutta toivoa. Voimavarapaikka on paikka, johon on aina hyvä palata, jonka olemassaoloon voi luottaa, jossa on aina hyvä olla. Se on paikka, joka antaa elämyksiä, kuljettaa toisenlaiseen tarinaan, antaa etäisyyttä tai helpottaa sisimmässä kiertävien ongelmien kohtaamista. Voimavarapaikassa löytää iloa, pienten elämysten kautta. Siellä on mahdollisuus olla hiljaa paikallaan, ilman häiriötä, tai kulkea. Kulkeminen tekee hyvää. Tuttua reittiä kiertäessä tietää mitä vastaan tulee, on turvallista. Samalla myös ajatukset kulkevat ja syntyy sisimpään jotain uutta. Ainakin muisto, hyvä ja turvallinen, johon voi aina palata, myös mielikuvissaan, kun on muualla.
Kuvan paikka: Nukarinkoski Vantaajoella