sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uusi vuosi 2018


Kuvassa Kodin kukat-kalenteri, josta löytyy minunkin ottamia kuvia :)

Toivotan kaikille uusille lukijoille tervetuloa mukaan joukkoon!
Olen taas monta kertaa meinannut laittaa blogin suhteen pillit pussiin, mutta kun jatkuvasti tulee uusia lukijoita, en kehtaa lopettaa. Minut löytää myös Instagramista @huopalintu.

Mennyt vuosi on ollut minulle suurien tunteiden vuosi.  Vuoteen on mahtunut vastoinkäymisiä, stressiä, surua, ikävää, luopumista, uuden opettelua, uusiin ihmisiin tutustumista, uusi koti ja toivoa. Vuosi on ollut melko haastava ja vaikea, joten toivon, että tuleva vuosi olisi hieman kevyempi ja helpompi. Toivon myös, että saan toteuttaa uuden kotimme pihassa puutarhaunelmia kesäaikaan. Uudet kissaystävätkin olisi tevetullut asia :)

Toivon sinulle vuoteen 2018 paljon onnea, varjelusta ja siunausta!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulu lähimetsässä

 
Joulupäivänä kaivoin lumikengät varastosta ja lähdin katsomaan talvista lähimetsää. Olin nähnyt tiellä kävelessäni kaukana pellon reunalla häämöttävän ladon katon. Halusin löytää tuon paikan. Metsä oli hiljainen ja tuuleton. Hangella näkyi paljon eläinten jälkiä; hirvi ja jänis olivat kulkeneet metsässä paljonkin. Niiden karvoja löytyi tupottain hangelta. Joku suuri lintukin oli lehahdellut siiven jäljistä päätellen lumella. Löysin viimein ladon, joka oli lyhistynyt kasaan. Autiossa peltonäkymässä oli rauhallinen tunnelma. Pellon takana näkyi toisenkin ladon katto, mutta sinne en nyt lähtenyt. Palasin samaa lumista metsätietä takaisin nauttien luonnon kauneudesta ja äänettömyydestä.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulu kotona

 
Heipä hei!

Tässä kuvia joulusta kotonamme. Joulukukiksi hommasin valkoisen joulutähden, hyasintteja, jouluruusun, valkoisen saint paulian ja kirjavalehtisen muratin. Punainen amaryllis on uudelleen kukitettu vanhasta sipulista. Huonekuusen ostin aikaisemmin syksyllä. Keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen tein jouluiset pikaverhot pitkistä sivuverhoista. En edes ehtinyt silittää noita, mutta ei haittaa ollenkaan!

Lunta on tullut oikein urakalla. Kävin tänään lumikenkäkävelyllä lähimetsissä. Kylläpä joulupäivä metsässä on hiljainen ja rauhallinen!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Jouluaattona

Joulu on tullut! Mukavaa tohinaa ja touhua on riittänyt sen verran paljon, että en ole ehtinyt tänne blogiin tai vierailemaan teidän blogeissanne. Olen koittanut valoisan aikaan ottaa jouluisia kuvia kotoa, joulukukista ja muusta, joten palailen tänne pian. Viettäkää oikein mukava joulu!

maanantai 11. joulukuuta 2017

Korttitehtaalta

Joulukorttien tehtailu- ja postitushommat taitavat olla nyt kuumimmillaan. Tässä otos omista korteistani. Ihan kaikkia ei joulusalaisuussyistä voi julkaista ;) En tiedä kuinka paljon ihmiset vielä lähettävät kortteja, nuorempi väki ei taida niitä juurikaan enää harrastaa, kuulemma on vanhemman, yli nelikymppisen väen touhua! Minusta ainakin on kiva lähettää ja saada kortteja, se on yksi joulun ihanimmista perinteistä ja ilonaihe päivittäin löytää postilaatikosta kortteja.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Onnea Suomi!

Suomi 100 vuotta
Itsenäisyyspäivänä muistan aina ukkia, joka oli sotaveteraani.
Kuvassa ukki tekee meillä lapsuudenkodissani vastoja.
Ukki kävi aina kuntoutuksessa ja samalla vieraili meillä, 
kertoen paljon sotajuttuja.
Lapsena eivät jutut kiinnostaneet, 
nyt kuulisin niitä mieluusti.

Kiitos ukki!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!