Peltojen yllä kultaa

Eilen oli peltojen yllä yksi loppusyksyn kauneimmista kultaisista auringoista, jota oli pakko ihastella kamerankin läpi.

Valoa ja iloa viikkoosi toivotan.

Mökötystä

Palaan reilun kymmenen tunnin poissaolon jälkeen kotiin. Kissa on ollut koko päivän yksin kotona. Ensimmäiseksi se käy ulkona, tulee sisälle, syö ja katoaa sitten. Ei kitinää ja vaatimuksia herkuista, seurasta, leikeistä, niinkuin normaalisti, kun saavun kotiin. Tänään työpäivä on ollut tavallista pitempi ja takana on viikonloppu, jolloin kissalla on ollut päivällä seuraa. Lähden etsimään kissaa, sillä se ei käyttäydy nyt normaalisti. Lopulta löydän sen pimeästä makuuhuoneesta, petaamattomasta sängystä, peiton alle tehdystä pesästä. Kissa mököttää siellä hiljaa, kuin mieltä osoittaakseen. Sydämeni särkyy.

Marraskuun synkkyyttä

 

 Värikollaasi-haasteen värit ovat nyt syystalven värejä.

Eipä ole pitkiin aikoihin tullut osallistutta, mutta nyt osuivat tänään ottamani kuvat kollasiväreihin.

Marraskuu ei ole lempikuukausi enkä muutenkaan tykkää tästä loppusyksystä, kun ei vielä ole lunta valaisemassa. Ehkä kuitenkin tällä pimeällä ajanjaksolla on oma paikkansa. Ainakin olen tykännyt kovasti kuunnella Ben Howardin synkimpiä kappaleita. Ne sopivat tähän hetkeen. Tässä kappaleessa menevät kylmät väreet aina 3:40 kohdalla.

Ben Howard - Oats In The Water

Uutta kohti

Kävin katselemassa uutta kotipaikkaamme meren äärellä. Pidän joesta. Joet ovat viehättäviä ja kiehtovia. Olen kasvanut lapsesta aikuisuuteen avarien ja kirkasvetisten järvien keskellä, järvet ovat osa rakasta sielunmaisemaani. Meri on kuitenkin ollut aina vesistöistä se, jonka rannalle kaipaan eniten. Rannikolla kulkiessani olen aina halunnut nähdä meren. Tähtitaivasta katsellessa voi kokea hieman samaa tunnetta kuin aavaa merta tähystellessä. Koskaan en ole kuitenkaan tohtinut haaveilla asuvani meren rannalla. Nyt kuitenkin, aivankuin puolivahingossa saimme väliaikaisasunnon meren tuntumasta.