Kevään alku mökillä

Vihdoin pääsin piipahtamaan mökillä, katsomassa mikä siellä on tilanne talven jäljiltä. Kovin oli vielä pihassa ja pelloilla lunta ja mökkitie sen verran jäässä, että auto ei uponnut ja jäänyt pohjasta pahasti kiinni, vaan päästiin hyvin pihaan saakka.
Kotona olen nähnyt vierailla pihoilla ja pientareilla lumikelloja, mutta oman mökkipihan ensimmäinen kukka on tietysti se kaikkein rakkain.
Ensimmäinen krookuskin availi varovasti terälehtiään.
Kotona pääkaupunkiseudulla en ole nähnyt vielä yhtään sinivuokkoa kukassa, mutta mökkimetsässä oli muutamissa jo nuppuja ja jokunen kukinto jo varovasti auki. Näiden kukkien löytäminen teki minut niin iloiseksi. Kylläpä oli onni kuvailla näitä rauhassa, kuunnellen tuulen huminaa kuusten latvoissa ja nauttia luonnon rauhasta.

Kissakin pääsi vihdoin nauttimaan vapaudesta ja myyrien metsästyksestä. Vuoden ensimmäinen myyrä maistui selvästi herkulliselta. Metsästysreissun jälkeen oli kissasta mukava putsata kuraiset tassut auringon lämpimässä valossa pöydällä.

Mukavaa kevätviikkoa kaikille.

Kevät on täällä taas

Joki on sulanut.
Telkkäpariskunnalla on selvästi jo kevätsuunnitelmat mielessä.
Koivun runko toistaa pellonreunan väritystä sievästi.

Kevään ensimmäiset "keltaiset pullonkorkit" on taas havaittu pientareella. Samasta kohtaa löytyivät kuin viime keväänäkin. Leskenlehden latinankielinen nimi "tussilago farfara" viittaa yskän poistamiseen. Kasvia on ennen käytetty kehkosairauksiin. Leskenlehti on kuitenkin terveydelle vaarallinen. Pirteän keltainen väri kuitenkin on niin tervehdyttävä ja virkistävä, että voihan sen näkeminen hyvinkin helpottaa yskää.

Kukkien kieli-kirjassa kerrotaan lumikellon merkitsevän toivoa. Siellä on myös seuraava kiehtova tarina:

"Legenda lumikellon synnystä alkaa Aadamin ja Eevan karkotuksesta paratiisista. Eeva kaatui uupuneena maahan eikä jaksanut enää nousta. Hän uskoi elämän olevan yhtä epäväarmaa ja murheellista kuin jäätävä talvi. Enkeli koetti turhaan vakuuttaa, että edessä oli parempia vuodenaikoja. Kun puhe ei auttanut, enkeli puhalsi hengen muutamaan lumihiutaleeseen ja pudotti ne alas taivaalta. Maata koskettaessaan ne muuttuivat valkeiksi kevätkukiksi, joiden näkeminen valoi Eevaan uutta voimaa ja rohkeutta ja hän jaksoi jälleen jatkaa matkaansa."

Metsässä

Pajunkissoja

Tai raidankissoja. Ovat niin sieviä, pehmeitä ja pörrösiä. Ihastelen niiden suloisuutta mieluummin näin kuvina kuin raastan rumasti oksia mukaani. Paju on sitkeä ja hankala katkaista ilman saksia. Vaikka paju kasvaa nopesti, sen oksien katkominen ei kuitenkaan kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Kevään tarkkailua

Näitä kevään merkkejä on ollut havaittavissa:

Kiurujen laulua ja lentoa peltojen yllä, lumikellojen kukkimista, katupölystä ja lepän siitepölystä johtuvaa silmien kutinaa ja nuhaa, mopojen pärinää, takapihalla vierailevia kissoja, aurinkolasien tarvetta, kevyempien kenkien esiin kaivamista varastosta, likaiseksi havaittuja ikkunoita, puroja, kukkapenkistä esiin pulpahtavia kasveja, siemenpussien rapinaa, huonekasvien mullanvaihtosuunnitelmia, karvanlähtöä kissalla...


Jäikö jotain oleellista huomaamatta?
No, takatalvi ainakin on tulossa, joten se keväästä sitten toistaiseksi.

Kotiin tuli kevät

 

Kisumisu on aina yhtä hämmästyttävän kiltti. Kun taputin jakkaraa, jolla tulppaanit ovat ja sanoin "hyppää", hän hyppäsi jakkaralle poseeraamaan. Tuon tempun murunen on osannut jo kauan. Hän oppii helposti ja mielellään uusia sanoja ja temppuja. Kunpa vaan keksisin mitä uutta opittavaa järjestäisin. Harmi kun kissoille ei ole samanlaisia tottelevaisuuskoulutuksia tai agilityratoja kuin koirille. Nyt kun alkaa olla kevätvaloa ja -lämpöä enemmän, kisumisu turhautuu tekemisen puutteeseen, kun kaupungissa ei pääse vapaasti ulos. Eikä ihmisemo viitsi yhtenään olla valjailla ulkoiluttamassa. Joku on sitä mieltä, että kissat nukkuvat suurimman osan päivästä. Ehkäpä meidän muru on sitten ylivilkas, kun herää aikaisin aamulla ja nukkuu yöunien lisäksi korkeintaan pienet torkut päivällä.

Ruskeaa maaliskuuta

Outo maaliskuu: näyttää aivan huhtikuulta, mutta jäinen maa kuitenkin hillitsee kasveja alkamasta kasvamaan ja kukkimaan. En ole ottanut paljoakaan kuvia luonnossa liikkuessani. Tänään kuitenkin uhmasin tuulenpuuskia ja tallensin hiukan tätä erikoista maaliskuuta. Olen viimeaikoina kulkenut luonnossa opetellen nauttimaan pienistä asioista, jotka oikeastaan ovat aika suuria asioita, ainakin elämyksinä. Eräänä päivänä näin lumikon ojassa. Se oli sievä poukkoillessaan eteenpäin. Välillä se nousi korkealle katsomaan minua suoraan silmiin, varmistaakseen, että eteneminen on turvallista. Eilen iltakävelyllä katselin taivaankappaleita. Netistä opiskelin, että puolikkaan kuun vasemmalla puolella kirkkaana loistava piste oli Jupiter. Viistosti kuun alla näkyi kolmen tähden suora, jota kutsutaan Orionin vyöksi. Kaukaa metsien takaa kuului myös suurten muuttolintujen ääniä, olisivatko olleet kurkia.

Olen lukemassa Kaarina Davisin uusinta kirjaa "Toisinnäkijän päiväkirja". Suosittelen sitä kaikille luonnonystäville. Kirja innostaa tarkkailemaan luontoa ja löytämään elämään sisältöä luonnon parista.

Mennyttä aikaa

Sain mummolle kuuluneen matkalaukun. Äiti oli sen sisällön tutkinut ja sanonut ettei laukussa ole mitään arvokasta. Laukun avaaminen oli kuitenkin jännittävä hetki, kuuluihan se rakkaalle mummolleni, joka on nyt taivaan kodissa lepäämässä. Tiesin ennalta, että sisältö olisi pääosin käsitöihin liittyvää, sillä mummo oli taitava käsistään. Suvun ainoalle elossa olevalle käsityöihmiselle matkalaukku sitten kuulemma kuului päätyä, eli minulle.

Laukun sisältö oli kyllä pääosin roskaa. Muovikassillisen verran tuli käyttökelvotonta paperiroskaa, kun kävin materiaalia läpi. Mielenkiintoisinta oli nähdä mummon pientä sievää käsialaa ja palasia lehdistä 60-70-luvuilta. Mummo oli opettaja ja materiaalissa olikin jonkin verran ilmeisesti muistiinpanoja ja luonnoksia käsityötunteja varten. Käsin kirjoitettu lukujärjestyskin oli mukana ja lasten piirustuksia, joissa ei ollut nimeä. Tuntui jotenkin oudolta kurkistaa mummon ammatilliseen puoleen, mikä ei koskaan meille lastenlapsille mitenkään näkynyt. Mummo oli meille mummo eikä opettaja. Hauskinta oli, kun löysin lukemattoman määrän askarteluun liittyviä kaavoja, osa eläinhahmoista nimittäin näytti tutulta, sillä mummo antoi meille lapsille paljon omatekoisia lahjoja. Talteen otin myös liinojen aplikointimallit, jotka oli piirretty paperille. Lanka- ja neulavarastoni sai myös täydennystä. Vanhat napitkin kuluvat mukavasti askartelussa. Mummo tuntui jotenkin tavaroiden ja papereiden kautta läheiseltä ja löysin sieltä myös osan itsestäni, sillä samanlaisia epämääräisiä paperinippuja ja kuviomalleja yms. itsellänikin on. Kauas ei ole omana puusta pudonnut.