Leivoja ja muita

Kuvat otettu Haltialassa

Leivo, peippo, lokki ja moni muu lintu on jo saapunut Suomeen. Leivon kuuleminen tuo aina mieleen tämän laulun, jota lapsena laulettiin.

Äänite on vuodelta 1954.

Leivo

Miks leivo lennät Suomehen

Sä varhain kevähällä,

Et viihdy, lintu riemuinen,

Sä maalla lämpimällä?

Miks äänes soreasti soi

Vaan Suomen taivaan alla,

Ja vaikka puut ne vihannoi,

Sä lennät korkealla?

»Sen tähden Suomeen kiiruhdan

Ja lennän korkealla,

Kun tahdon nähdä kauneimman

Mä rannan taivaan alla.

Ja senpä vuoksi laulan ma,

Kun kannel täällä soipi;

Ei missään voi niin riemuita,

Kuin Suomessa vaan voipi.»

Sanat: Aleksanteri Rahkonen

Värikollaasit: Sininen-keltainen-punainen

Värikollaasihaasteeseen

Värikollaaseissa on palattu taas valmiiksi annettuihin väreihin, joiden mukaan tehdä kollaasi.

Kukkaiskissa

Jahas. Taas uusi rehu.

...Ja hetken päästä: Kimppuun vaan!

Gerbera ja varsinkin sen mukana tulleet karhunheinät kiinnostavat kovasti kisua, niinkuin kaikki kasvit. Kaikki kukkaset kuitenkin ovat meillä kissalta kiellettyjä, kun niiden kasvatuksessa käytetään paljon myrkkyjä ja en muutenkaan pysy perässä mitkä ovat myrkyllisiä kasveja muutoinkin. Kissa kuitenkin himoitsee kamalasti jotain vihreää syötävää. Niinpä meillä onkin tapana aloittaa päivä pienellä salaattiannoksella. Tavallisen lehtisalaatin palaset ovat suurta herkkua ja jos niitä tai kesällä pakastamiani ruohonpätkiä ei ole tarjolla, alkaa kissalla vimmattu viherkasvien tai muiden kukkien metsästys. Se on niin tottunut aloittamaan aamunsa kasviksilla. Vihermaistiaisten jälkeen kissa saa tietysti varsinaisen lihaisamman aamupalan.

Iltasella

Terttuseljassa on jo suuret silmut. Peltojen ja teiden pientareet ovat sulat. Lumettomat kadut houkuttelevat ajamaan pyörällä. Sateiden toivoisi tulevan mieluummin vetenä kuin lumena.

Linnuilla on jo pesä

Keittiön pöydällä talvehtinut lintupariskunta on jäänyt viettämään kevättä tuttuun paikkaan. Helmihyasinttien ja perunanarsissien juurella on hyvä pesäpaikka.

 

Sisällä sipulikasvit menivät aika pian (viikossa) huonoksi, mutta kun alkoivat rupsahtaa laitoin  ne leikkokukiksi ikkunan väliin. Ja narsissit ovat kuivakukkinakin ihan nättejä. Laitoin jo tete-narsisseja ulos ruukkuun, sillä niiden pitäisi kestää kymmenen asteen pakkasta. Saapi nähdä miten kukkien käy, kun viime yönä satoi aika paljon lunta.

Mukavaa pyhäpäivän jatkoa ja alkavaa uutta viikkoa kesäajassa kaikille.

Metsä on lintujen koti

Uskokaa tai älkää, mutta myös nuo ensimmäiset kuvat ovat eilen kuvattuja. Olen taas päässyt mielipuuhani pariin eli lätäkköjen kuvaamiseen : ) Eilen kyllä humpsahdin tuonne lätäkköön, niin ahneesti vesimaisemia tihrustin.

Metsässä kävellessä tuli mieleeni eräs lehtijuttu, jossa joku nainen kertoi aina menevänsä metsään huutamaan. Tuo ajatus jäi minua askarruttamaan, sillä itse koen olevani metsässä vieraana lintujen ja muiden eläinten kodissa. Metsässä tekee mieli liikkua mahdollisimman ääneti, ettei häiritse. En osaa kuvitella huutavani metsässä (tosin en harrasta huutamista muuallakaan). Tietysti, jos on pakottava tarve huutaa, niin kai metsä on parempi paikka kuin kotona kiusata mölyllä perheenjäseniä.

Uusi voimavarapaikka

Olen löytänyt uuden kameranulkoiluttamisreitin lähimetsistä. Se on nimittäin aika suuri asia täällä pääkaupunkiseudulla, missä metsät on vähissä. Tämä löytämäni polku on hyvin tallattu (ei upota talvella!) ja sen varrella on lukuisia sivupolkuja, joille voi poiketa, jos haluaa vaihtelua tai koirankusetusliikennettä on liikaa. Sitäpaitsi polkuja menee myös syvemmälle metsään, missä voi rauhassa pysähtyä vain olemaan ja aistimaan. Ja tässä metsässä myös lintujen laulu ei huku autojen ja lentokoneiden mölyyn. Olen niin onnellinen tästä uudesta voimavarapaikastani.

Aikaisemmin olen kirjoittanut voimavarapaikasta 2009.

Hetki arkipäivää

Valoon

Sulamista vai jäätymistä

Tunnen itseni harmaaksi, repaleiseksi ja 

kuluneen talven jälkeen, rikkinäiset ajatukset

putoilevat minusta kuin tyhjät kuoret, tunteeni ovat

väsymyksestä kalpeat. Mutta uusi ei kai voisi

kasvaa, eikä minuus herätä eloon, ellei ensin olisi

tätä aikaa, jolloin vanha saa mennä ja kuihtua.

Eihän uusi muuten voisi mahtua vanhan paikalle?

Jyrki Laine

Nappasin taas kirjahyllystä Jyrki Laineen mainion ajatelmakirjan 'Valoisin mielin kohti kesää'. Aina jossain vaiheessa kevättä, kun luonto ympärillä alkaa tiukkua valoa ja elämää, iskee tunne omasta pienuudesta, voimattomuudesta ja nuhruisuudesta. Hetkeksi jää kevään jalkoihin lojumaan, talven kuralätäköihin, ennenkuin jaksaa taas ottaa kiinni kevään liepeestä ja löytää valo voimaksi, pyristellä mukaan elämään.

Sulamista

Joki koskineen on alkanut sulaa, vaikka jäätymisestä on vasta vain vähän aikaa. Mustarastaatkin ovat aloittaneet iltalaulunsa. Kevät on tullut.