|
Kukkakärpänen keijuängelmässä |
Siirsin keijuängelmät syksyllä parempaan paikkaan ja todella hyvin ne selvisivät siirrosta, kun kukkivat nyt yhtä ihanasti kuin ennenkin. Kovin hentoinenhan tuo kasvi on kukinnoiltaan, joten sen kasvupaikka kannattaa harkita tarkaan, ettei huku muiden sekaan.
|
Kirjokohtalonkukka | |
Keväällä, kun katselin myymälässä kesäkukkien siemeniä, haksahdin kurkistamaan myös ale-koriin ja sieltä nappasin kirjokohtalonkukan siemenpussin. Eipä ollut käsitystä millainen kasvi on kyseessä. Siemenet itivät kohtalaisen hyvin, mutta taimikasvatus oli hankalaa. Pienet taimet eivät tahtoneet kasvaa ollenkaan ja lopulta sain muutaman sen kokoiseksi, että pystyisi koulimaan omaan ruukkuun. Siltikään taimet eivät kasvaneet ja lopulta sain lykättyä kolme onnetonta tainta maahan. Ajattelin taas niinkuin monesti muulloinkin istutusten kanssa, että tulee mitä tulee. Sitäpaitsi mökkipuutarhan kasvit ovat aina pääosin oman onnensa nojassa, niin sanotusti etähoidossa. Kylvin samaan kesäkukkpenkkiin muitakin kasveja ja nyt yllätykseksi huomasin ensimmäisenä olevan kukassa nuo kirjokohtalonkukat eli nemesiat.
Mutta tämä kasvi on oikea miniatyyritapaus kuten kuvasta näkyy, niiden kokoero taustalla häämöttäviin auringonkukkiin on valtava. Kukinnon mitta on maksimissaan senttimetrin luokkaa. Kovin näyttävä kasvi ei siis ole kyseessä. Tällaiset kokeilut ovat välillä ihan hauskoja, mutta luulen, ettei nemesiaa enää näy kesäkukkamaassani tulevina kesinä.
|
Isoauringonkukka 'Sunspot' |
|
Näitä matalia auringonkukkia taas aion suosia jatkossakin, senverran kivoja ne ovat, kun pysyvät napakasti pystyssä ja sopivat kivasti pieneen kesäkukkapenkkiin.
|
Kukkakärpänen pietaryrtillä |
|
Nelivyökukkajäärä jalokallioisessa |
Lähipäivinä luvassa ainakin perhosia =)
Jos en ole muistanut toivottaa kaikkia uusia lukijoita tervetulleeksi, niin nyt toivottelen!
Mukavaa viikon jatkoa kaikille. Nautitaan heinäkuusta. Nyt on kesä!!!