sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Tällä viikolla

Terveisiä talven keskeltä!

Alkuviikosta paistoi yhtenä päivänä aurinko ja nyt viikonloppuna on satanut jatkuvasti lunta. Vaikka märkä räntäsade on rajoittanut ulkoilua, valkoinen maa tuo kivasti valoa. Olemme aloittaneet lintujen ruokinnan ja suosittu ruokapaikasta on tullutkin. Eri tiaisten lisäksi ruokintapaikalla käy 3 oravaa, 2 närheä, 3 käpytikkaa ja harakka.

Vaikka maa on valkoinen, tuntuu jotenkin oudolta, että pian on joulukuu ja adventin aika. Kynttilöitä olen polttanut paljonkin, mutta muuten en vielä ole yhtään joulufiiliksissä. Joulukuuseen olen katsellut uusia valoja (vanhoissa on muistaakseni raivostuttavan monta lampua mustana), mutta en tiedä mitkä ovat hyvät, kun palaneiden kynttilöiden vaihtaminen on hankalaa ja haluaisin siksi löytää hyvät kynttilät. Hyviä sisäjoulukuusen valovinkkejä otetaan vastaan :)

Mukavaa alkavaa marraskuun viimeistä viikkoa!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Uusissa maisemissa

Kiitos kaikille toivotuksista!
Muutto uuteen kotiimme, omakotitaloon ja uusiin kotimaisemiin maaseudulle on sujunut hyvin.
Olen käynyt hiukan tutustumassa lähimaisemiin.
Kodin takametsässä on ehtinyt jo olla talvi.
Uusia kävelyreittejä olen hiukan testannut.
Lähiluonnosta on löytynyt monenlaisia kasveja. Mikähän lieko kuvassa lienee?
Nahkajäkälä
Kotona olen koittanut saada paikkoja vähitellen kuntoon. Ulkona kesäisin viihtyneen ja pitkäksi hurahtaneen muratin kiedoin pajuympyrään. Viimetalven se oli amppelissa, mutta tykkään että nyt se on enemmän osana sisustusta.
Pihalla olisi paljon hommaa. Pitkäksi venähtänyttä kuusiaitaa olen alkanut jo leikkaamaan ja hiukan piilottelin kukkasipuleitakin puutarhaan. Varaston kuistille rakensin pienen pöytätason vanhoista tiilistä ja laudasta. Ilahduin myös ruukkulöydöstä. Vihertynyt suuri ruukku on aivan saman sävyinen kuin vanhat rapistuneet tiilet.
Vaikka kiireellisempääkin tekemistä olisi, aina pitää olla aikaa tunnelmoinnille ja kauneudelle.
Marraskuun hämärää.