Alkuviikosta paistoi yhtenä päivänä aurinko ja nyt viikonloppuna on satanut jatkuvasti lunta. Vaikka märkä räntäsade on rajoittanut ulkoilua, valkoinen maa tuo kivasti valoa. Olemme aloittaneet lintujen ruokinnan ja suosittu ruokapaikasta on tullutkin. Eri tiaisten lisäksi ruokintapaikalla käy 3 oravaa, 2 närheä, 3 käpytikkaa ja harakka.
Vaikka maa on valkoinen, tuntuu jotenkin oudolta, että pian on joulukuu ja adventin aika. Kynttilöitä olen polttanut paljonkin, mutta muuten en vielä ole yhtään joulufiiliksissä. Joulukuuseen olen katsellut uusia valoja (vanhoissa on muistaakseni raivostuttavan monta lampua mustana), mutta en tiedä mitkä ovat hyvät, kun palaneiden kynttilöiden vaihtaminen on hankalaa ja haluaisin siksi löytää hyvät kynttilät. Hyviä sisäjoulukuusen valovinkkejä otetaan vastaan :)
Mukavaa alkavaa marraskuun viimeistä viikkoa!
Aivan ihana asetelma ja hieno kuva tikoista. Kaunista! Minä pistin kyntteliköt jo ikkunoihin, kun on niin pimeää..
VastaaPoistaSatu, kyllä nyt tekee mieli todella laittaa lisävaloja. Kiitos sinulle <3
VastaaPoistaRauhallisuutta henkivä asetelma. Ihana tikkakuva! Selevästi kuuluu, kukkuluuruu :)
VastaaPoistaAivan ihania kuvia, niin kaunis asetelma ja nuo tikat on suloisia♥ Kyllä vaan talviset maisemat on upeita! Kivaa marraskuun loppua sinne:)
VastaaPoistaNavettapiika, tikat oli hauskoja, kun leikkivät keskenään rungon ympärillä.
VastaaPoistaPäden paja, kiitos, talvi on kauneimpia vuodenaikoja kyllä.
Upeat kuvat...varsinkin nuo tikat!
VastaaPoistaKauniin talvista.
VastaaPoistaOlette saaneet paljon ruokavieraita ruokinnalle. :)
Minäkin viritin jouluvalot tavallista aikaisemmin ja ihanasti ne tuikkivat lumen keskeltä. Teilläpäin näyttää todella jouluislta niin sisällä kuin ulkona.
VastaaPoistaSuloista tulevaa adventinaikaa!
Hienot kuvat! Lintuja on kyllä hauska seurata kun ruokintapaikalla käyvät:) Tuo ekan kuvan asetelma miellyttää minua. Siinä on kivan rauhallinen tunnelma.
VastaaPoistaKiitos, Hannele, Maarit, Piipe A. Ja Metsäntyttö!
VastaaPoistaLunta on vielä senverran, että voi sanoa maan olevan valkea. Lintuja ja oravia käy joka päivä ahkerasti syömässä.
Kaunista.
VastaaPoistaOnpa kauniita talvisia ja aurinkoisia kuvia, marraskuussa ei juuri aurinkoa ole näkynyt! Taidanpa jäädä lukijaksi näihin tunnelmiin:)
VastaaPoista