sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kätköilylenkillä

Olen laiska lähtemään lenkille, joten koitan motivoitua liikkumaan geokätköilyn avulla. Geokätköjä etsimällä kun tulee huomaamatta oltua ulkona montakin tuntia yhteen menoon.Tänään etsin kaupunkialueelta kolmea kätköä.

Tämä ensimmäinen kätkö oli piilotettu "kiveen" kuusen alle.

Kivi osoittautuikin ontoksi ja kevyeksi kätköpiiloksi.

Kivikätkö löytyi muistomerkin läheltä. Paikka on kansalaissodan aikainen teloituspaikka, jossa kuoli 147 punaista. Muistomerkin käsi kuvastaa miten vainajat haudattiin niin huonosti että osa ruumiinjäsenistä näkyi maan pinnalla. Muistomerkin tekijä: Oiva Hurme 1967.

Seuraava kätkö oli kolmiosainen eli kaksi ensimmäistä piiloa kertoivat koordinaatit varsinaiselle kätkölle. Kätkön teemana oli käytöstä poistettu rautatie. Matkaa kätkön eri pisteiden välille kertyi vajaa kilometri.

Ensimmäiset koordinaattivihjeet oli kaiverrettu tähän tappiin.

Toiset koordinaatit oli piilotettu pieneen purkkiin, joka löytyi seinämän kolosta.

Kolmatta piiloa eli varsinaista kätköä etsin kauan. Olin jo vähällä luovuttaa, kun alkoi vettäkin sataa. Kauan meni etsiessä ja vihdoin piilo löytyi.

Kuusen alla makaavan rautatiepalkkimötikän sisälle oli kaiverrettu rasialle sopiva kolo. Hienosti toteutettu kätkö!

Reissussa hurahti huomaamatta useampi tunti, kun kuljin kätköltä toiselle polkupyörällä ja kävellen tutkiskelin kätköpaikkoja. Yksi poliisiaseman lähellä oleva kätkö ei löytynyt, mutta nämä kaksi muuta löytyivät pienen etsiskelyn jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Aamu,
    Joo, geokätköily on nimenomaan jännä ja kiinnostava harrastus :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kyllä tosi mukavalta puuhalta. Aika varmasti kuluu mukavasti ja saa samalla liikuntaa ja ulkoilua. Aika kekseliäitä piiloja, hauska tuo ontto "kivi"! :) Kuin myös tuo metallitappiin kaiverrettu vihje.

    VastaaPoista
  3. Marika,
    Tämä kätköilyharrastus on riippuvainen niistä ahkerista ihmisistä, jotka haluavat tehdä kätköjä ja ylläpitää niitä.

    VastaaPoista