tiistai 10. maaliskuuta 2020

Retkellä Vongankoskella

Moni tuntee Rautavaaran pohjoispuolellea olevan Tiilikkajärven kansallispuiston (siellä kävimme viimeksi elokuussa), mutta Rautavaaran länsipuolella on myös yllättävän laaja retkeilyalue Älänteen vesistön ja siitä laskenavn Tiilikkajoen alueella. En ole ennen käynyt alueella ja nytkin nähtiin vain osa reitistöstä.
Aloitimme retken Vongankoskelta, jossa oli parkkialue aivan päätien varrella. Kuljimme Huuhkajankiertoa siellä sijaitsevalle laavulle. Palasimme samaa reittiä takaisin, joten kierroksen toinen puoli jäi nyt näkemättä.
 
Polku kulki kivasti jokea mukaillen.
Toisella puolella polkua oli männikköä. Tässä puut ovat ojennuksessa, mutta joissain mäkipaikoissa oli paljon myrskyn kaatamia puita.
Polku kulki pääosin ylhäällä joen virratessa koskimaisesti solisten kanjonissa. Seutu on mäkistä ja joen ympärillä on yllättävän suuret korkeuserot.

 
Huuhkajanniemen laavu sijaitsi kauniilla paikalla mäen rinteessä, joen lähellä.
 
Tässä kohtaa joki tekin jyrkän mutkan.
 Joki tyynenä, koskialue oli reitin alkupäässä.
Tällä laavulla oli onneksi polttopuuta toisin kuin reitin alkupäässä sijaitsevalla laavulla. Siellä oli myös lappu, jossa kerrottiin polttopuiden toimituksessa olevan vaikeuksia. Tämä talvi on ollut retkeilyn kannalta hyvä, kun lunta on ollut vähän ja polkuja on pystynyt kulkemaan pääosin jalkaisin ilman lumikenkiä. Tälläkin reitillä oli hyväkulkuinen polku tallattuna lumeen. Joskus olisi kiva kulkea reittiä joenvartta pohjoiseen päin. Sen verran kauniilta seutu näytti, että kiinnostus heräsi.

13 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Olet ollut ihan lähellä Nurmesta, jossa asun. Tiilikalla en ole käynyt, koska siellä pitäisi kävellä paljon, ja lonkka leikattiin vasta vuosi sitten. Kivaa, kun esittelit paikkoja valokuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo Tiilikkajoki on lähellä montaa pitäjää. Siinä on Lapinlahtea, Rautavaaraa ja Kuopiokin on Nurmeksen kanssa ihan lähellä. Noissa retkeilypaikoissa joutuu kylä kävelemään paljon ja vielä usein hankalissa olosuhteissa.

      Poista
  2. Todella kauniit maisemat ja kuvat!
    Lumen ja tyynen, sulan veden yhdistelmä on kaunis :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin kuvat kännykällä, mutta kyllä noistakin luonnon kauneus välittyy.

      Poista
  3. Tuttu paikka, vaan koskaan ei ole talviaikaan tullut tuolla käytyä. Pitäiskin ehkä suunnitella reissua nyt kun on tämmönen hassu talvi. Pääsisköhän koko Huuhkajankierroksen ilman lumikenkiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olisi ainakin muutama päivä sitten päässyt kiertämään reitin ympäri polkua pitkin. Nyf en tiedä, kun on satanut vettä,että onko kovinkin liukasta. Sauvat kannattaa olla mukana.

      Poista
  4. Komeat kuvat ja muistanko oikein, että siellä on kaunis Älänteen hiekkaranta. Ei olla käyty vielä mutta suunnitelmissa ollut. Kerran tutkin kartasta jo ja ei ole meiltä kovin pitkä matkakaan. Tiilikassa on käyty pieni pätkä kulkemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä taitaa olla jokjn uimaranta ja en ihmettelisi vaikka olisi hiekkaranta. Onhan ne Venäjänhiekatkin aika lähellä ja maasto on kangasmetsää.

      Poista
  5. Kiinnostavan oloinen kohde! En muista kuulleeni tästä, vaikka itse kansallispuisto on kyllä tuttu monesta luetusta retkikertomuksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meillekin outo, ehkä tätä paikkaa ei ole niin paljon 'mainostettu' kuin Tiilikkaa.

      Poista
  6. Rautavaaran ohi ajoimme juur viime kesänä Kuopioon mennessämme. kuopus kävi sit myöhemmin syksyllä tutustumassa kansallispuistoon ja aikomus olis mennä sinne seuraavalla kerralla porukalla. kuvia katsellessani innostuin tulevasta retkestä viel enempi, kunpa se nyt vaan toteutuisi:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka on eri kohfassa kuin Tiilikka. Tiilikalla kannattaa käydä myös Venäjänhiekoilla. Taidankin tehdä Tiilikasta oman postauksen, kun se jäi syksyllä tekemättä.

      Poista
  7. Voi miten kauniit maisemat ja tunnelmalliset kuvat! Tuollaisissa paikoissa on ihanaa retkeillä!

    VastaaPoista