torstai 29. heinäkuuta 2010

Itse kasvatettua


ruusupapu

Ruusupapu, samettikukka,
mustasilmäsusanna, pensaskrassi


Ilokseni olen huomannut, että omat kylvökseni ovat onnistuneet kasvamaan ja kukoistamaan tänä kesänä. Olemmekin nauttineet parvekkeella pienestä vihreästä keitaasta. Kasveilla olen onnistunut suojamaan kaiteetkin niin, ettei kissalla ole mahdollisuutta hypätä kokeilemaan trapetsitemppuja. Tänä kesänä on tullut todettua sekin, että ruukut eivät voi olla liian suuria. Onneksi ollaan oltu nyt hellejakson aikana kotosalla, kasvit eivät olisi selvinneet mitenkään kastelematta.

Vaikka peinten taimien vaaliminen, kouliminen ja istuttaminen tuntui kevättalvella työläältä (varsinkin kun kaikki taimet piti mahduttaa pieneen kerrostaloasuntoon), niin kasvien kehityksen seuraaminen ja varsinkin ensimmäisten kukkanuppujen puhkeaminen tuntui ihmeeltä. Joka aamu parvekkeella käynnissä oli samanlaista odotuksen tunnetta kuin lapsena joulukalenteriluukun aukaisemisessa.

2 kommenttia:

  1. Ruusupapu on ihana, olen sitä itsekin kasvattanut joskus, isot siemenet itää hyvin, harmittelen kun en tänä kesänä laittanut niitä, mutta ensi kesänä sitten.
    Kaunis kollaasi ja tuo ylempi kuvakin kiva ruusupavusta :D

    VastaaPoista
  2. Seijastiina,
    Kiitos. En ole ennen kasvattanut ruusupapua, mutta oli helppo kasvatettava.

    VastaaPoista