perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kevätkesän kukkia Osa 1

Viime kesän kukkijoista puutarhassani esittelen tällä kertaa lempivuodenaikani eli kevätkesän kukkia. Ihan jokaista kukkijaa en nyt näihinkään kuviin laita, vaan niitä, jotka tällä kertaa sykähdyttivät eniten.
Alppiruusujen juurelle olen istuttanut joukon erilaisia krookuksia. Kivasti ne jaksoivat nousta  oksasilppurilla silputun katteenkin alta.
Varjostan alppiruusut vanhoilla pussilakanoilla, joten niiden alle kertyy mukavasti lämpöä ja krookukset alkavat kukkia aikaisin, heti maan sulaessa.
Keväällä tulppaaneista ensimmäisenä kukkivat pienet villitulppaanit eli kasvitieteelliset tulppaanit. Ne ovat darwintulppanien kanssa pitkäikäisimpiä ja toivottavasti myös leviävät kukkapenkissä laajemmalle joka kesä.
Himalajanesikko ja julianesikko
Esikot ovat ehdottomia lempikasvejani kevätkasveista. Aina niiden kasavtus ei onnistu, jos paikka ei ole niille mieluinen. Nämä pienet esikot ovat viihtyneet ja olenkin koittanut muistaa jakaa niitä kukinnan jälkeen. Jakaminen helposti unohtuu, kun ne hukkuvat kesän aikana kukkapenkkiin muiden kasvien alle.
Himalajanesikko
Esikko tämäkin. Olisiko jokin loistokevätesikko.
Keväällä saa olla väriä. Jalo-onnenpensas kukkii yhtäaikaa tete-narsissien kanssa.
Seuraavassa postauksessa enemmän tulppaaneja ja narsisseja, mutta tämä kuva nyt noiden esikoiden vuoksi. Samat kasvit vastakkaisista suunnista.
Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä tarhakylmänkukkia, jotka ovat myös lempikukkiani keväällä. Nämä ovat mielestäni myös ihastuttavia myöhemmin kesällä siemenhahtuvapallojensa vuoksi.

13 kommenttia:

  1. Ihanat esikot ja erityisesti tuo punainen tarhakylmänkukka! Punainen on ollut muutaman vuoden ostoslistallani ja heti hankin kun vain vastaan tulee. Sekä esikot ja tarhakylmänkukka kuuluvat ehdottomasti kasvisuosikkeihini. Krookuksistakin pidän kovasti, mutta ne vain maistuvat turhan hyvin rusakoille ja pysyvät sen lisäksi kiinni pilvisinä päivinä toisin kuin moni muu kevätkukkija. Aurinkoisina kevätpäivinä kuitenkin tuovat isoja väriläiskiä kukkapenkkeihin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmänlukat ovat ihania, valkoinen muistuttaa kangasvuokkoa, joita olen nähnyt etelämpänä luonnossa. Rusakot tosiaan tykkää keväisistä sipulikasveista, myös villitulppaaneista. Minttu saakin olla yövahtina pihalla heti, kun kevätkasvit alkavat kukkia. Hyvää viikonloppua sinulle myös.

      Poista
  2. Ihanaa odottaa kevättä ja kevään kukkia

    VastaaPoista
  3. Nämä kevään ensimmäiset ovat niitä kaikkein odotetuimpia!
    Minäkin olen ihastunut esikoihin muutaman vuoden aikana, tilasin niitä jopa tänä keväänä Ranskasta ja nyt ensimmäiset kukkivat jo ikkunalaudalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sullahan on hyvä tilanne esikoiden suhteen. Hienoa!

      Poista
  4. Itsekin unohdan esikkojen jakamisen. Tänä kesänä sen on tapahduttava, ellen aio menettää niitä kokonaan.
    Tarhakylmänkukkia olen ajatellut kylvää. Tänä keväänä taitaa olla jo hieman myöhäistä. Kauniit värit sinun kylmänkukissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pihahommissa on paljon muistettavaa. Pitäisi ihan muistilista tehdä. Mukavaa kevään odotusta.

      Poista
  5. Kukkakuvien väriloisto saa vakuuttumaan, että kevät ja kesä sieltä ovat tulossa, kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  6. Minä rakastan esikoita ja niitä minulla on runsaasti eri penkeissä. Olen jakanut niitä myös syksyllä ja hyvin ovat juurtuneet. Kylmänkukkaa minulla on kolmea väriä, punaista ei. Nekin on lisääntynyt minulla todella hyvin itsestään, jos niille on tarvetta niin kannattaa syksyllä hahtuvia painaa maahan.

    VastaaPoista