keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulutunnelmia

Joulu on hurahtanut nopeasti, kun lunta on satanut ihan kiitettävästi ja kolan kanssa on saanut heilua pihalla joka päivä. Ja koska meillä lämmitetään talo leivinuunilla, on uunin lämmitystäkin ollut päivittäin. Talven polttopuutkin tulivat jouluksi, joten siinäkin riitti hommaa, kun ne sai liiteriin. Kun mies on ollut töissä, minulla on riittänyt tekemistä. Onneksi ei ole kiire minnekkään ja kun kotona ollaan, niin ei tule hoppu. Olen ehtinyt maata sohvallakin ja kuunnella joululauluja ja muuta musiikkia yksin ollessa.

Kynttilänjämistä tein pitkästä aikaa sulattamalla uusia kynttilöitä pihan lyhtyihin. En tiedä onko tuo kannattavaa touhua, sillä aika paljon tuossa sähköä kuluu, kun sulatus on aika hidasta. Lisäksi kynttilät näyttivät palavan nyt huonosti, johtuen luultavasti väränlaisesta sydänlangasta. Muuten tuo on kivaa hommaa ja edellisellä kerralla onnistui ainakin hyvin. Lyhdyissä pihalla olen huomannut parhaiksi öljykynttilät, ne palavat pitkään ja hyvin. Valitettavasti ne eivät taida olla kovin ekologisia.

Joulukuuseen ostin vuosi sitten muutamia uusia koristeita kotimaiselta valmistajalta. Myös kuusen kynttilät oli pakko uusia. Valitettavasti kotimainen kuusenkynttiläsarja oli niin himmeä ja kelmeä, että jouduin hommaamaan lisävaloja. Kuusen pitää loistaa, jotta koristeet näkyvät.

Mukavia välipäiviä!

10 kommenttia:

  1. Tunnlmallista Tapania sinulle!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihania jouluisa kuvia,tosi tunnelmalisia
    Hyvää tapaninpäivän iltaa sinulle ❤️

    VastaaPoista
  3. Ihanat joulutunnelmat ja niin kaunis tuo jäälyhty ulkona.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit ja tunnelmalliset kuvat! Voitit blogini arvonnassa siemenpaketin, joten laitathan minulle yhteystietosi osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com, niin pistän kirjeen postiin.:) Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  5. Ihanan tunnelmallista täällä. Joulu <3

    VastaaPoista
  6. Ihania tuunelmia sinulla. Hyvää uutta vuotta♥

    VastaaPoista
  7. Sulla siellä on niin tosi kaunis tunnelma, jouluinen.
    Toivottelen sulle hyvää uutta Vuotta 2019 ja kiitän sua tästä kuluneesta vuodesta.
    Anteeksi pyytelen , kun olen ollut huono kommentoija, mutta sairaus on mua estänyt, etten ole pystynyt paljoa olla koneella.Toivon, että tulevasta vuodesta tulisi parempi vuosi kuitenkin.

    VastaaPoista