Sitä sun tätä

Jatketaan vielä näillä "sitäsuntätä"-postuksilla, kun en ole nyt luontoonkaan päässyt kuvailemaan. Jalat on nimittäin kipeät. Penikkavaivaa on ennenkin ollut, tosin en ymmärrä mistä tuo vaiva nyt on tullut, kun en ole mitään poikkeavaa tehnyt.

Minulla on tapana kuluttaa tavarat mahdollisimman loppuun, ennenkuin heitän ne pois. Kaapissa on ollut kassillinen vanhoja trikoopaitoja odottamassa jatkokäsittelyä. Kun työtuolin istuinosa sitten alkoi kulua puhki ja sille piti tehdä jotain, keksin virkata siihen tuollaisen istuinmaton niistä vanhoista paidoista. Värejä ei ollut varaa paljon valkata, mutta saa kelvata takamuksen alle. Tuolin nyppyyntyneen selkäosan surruuttelin nypynpoistolaitteella. Se on sitten yksi parhaista vekottimista, kun monesta kivasta neuleesta on tullut kuin uusia sen käsittelyssä. Trikoot leikkasin pari senttiä leveiksi ja virkkuukoukkuna käytin numero 10:ä.

Pakko vielä esitellä yksi venäläinen maatuskahuivi, joka on muistaakseni 70-luvulta. Pelastin sen hukkaan joutumiselta lapsuuden kesämökiltä viime reissullani. Parempi näin kauniin huivin on olla käytössä kuin kaapin perukoille hylättynä. Muutama pieni reikä eivät haittaa käyttöä, ne uppoavat huivin poimuihin. Ainakin joku vuosi sitten nämä olivat kovastikkin muotia ja miksei näitä voisi käyttää vaikka eivät muotia enää olisikkaan.

Aarteita 60-luvulta

Pähkäilin aika kauan, että alanko pitää uutta blogia, joka keskittyy vanhoihin tavaroihin, kirppisjuttuihin jne., mutta sitten viimehetkellä päätin pysytellä tässä blogissa. Näin talviaikaan, kun ei niin paljon tule liikuttua luonnossa ja mökkipuutarhakin uinuu talviuntaan, voi julkaista täällä blogissa muihinkin aihealueisiin liittyviä juttuja.

Tämän kortin on eräs pari saanut hääonnitteluksi 50 vuotta sitten eli vuonna 1965. Minulle kortti päätyi helmikuussa ystävänpäiväkortin muodossa. Kortti sai lisäarvoa, kun kuulin sen tarinan.

Olen joskus kerännyt hiukan postimerkkejä. Edelleenkin monet lahjoittavat postimerkkejään minulle, vaikka en enää niitä varsinaisesti kerää. Ehkäpä sitten joskus kiikkustuoli-iässä käyn niitä läpi ja laitan kansioon. Tämä kirjekuori on postitettu vuonna 1962.

Olen kerännyt vähitellen tietoa vanhoista esineistä, joita on kulkeutunut eri paikoista meille. Designmuseon Arabian tehtaan esinehausta sain selville, että vasemmanpuoleinen kanneton purkki on  Kaarina Ahon vuonna 1959 suunnittelema hillopurkki (nro 50934). Purkkia on valmistettu vuosina 1960-1966. Ostin purkin joskus kirppikseltä muistaakseni 50 centillä. Oikeanpuolinen maljakko on myös Arabiaa. Sen on suunnitellut Göran Bäck ja sitä on valmistettu vuosina 1961-1965.

Muistakaa osallistua arvontaan!!!

Yllätysarvonta

On aika tuoda piristystä keskelle harmaata talvisäätä arvonnan merkeissä. 

Säännöt ovat yksinkertaiset:

Osallistut kivan yllätyspaketin arvontaan kertomalla kommentissa, mikä näistä sydämistä on sinun suosikkisi. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 1.3. saakka. Kaikki nyt mukaan osallistumaan, olet sitten lukija tai muuten vaan blogin eksynyt.

Arvonta on päättynyt!

Kameralla maalailua

Tulppaaneihin ei kyllästy koskaan. Ne ovat myös kauniita kuvattavaksi. Kameralla saa myös otettua kuvia, jotka hämmästyttävästi muistuttavat akvarellimaalausta.

Pysykää maisemissa, piakkoin luvassa jotain uutta kivaa ja pientä yllätystä täällä blogissa.

Viikon varrella nähtyä

Täällä rannikolla on nyt surkea vesikeli, mutta alkuviikosta oli kauniit talviset kelit,-ainakin Itä-Suomessa. Nopeasti meni aika reissussa, mutta ehdin ottaa toki muutaman ilta-aurinkomakron.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Tunteen mukaan

Kuusten varjot silmäripsilläsi,

kantapäilläsi

matalat katajat,

hartioillasi pilven taakka.

Ja lähelläsi sitten

porras ja koti ja isä:

metsä takanasi

kaatuu taaksepäin,

kaatuvat taaksesi tummat tuulet.

Viljo Kajava

Metsiin hullaantumista, puiden runkoihin ja latvoihin. Ja kevättalven auringon hurmaavaan loimuun. Joskus tulee kuvattua tunteen mukaan, sitä mitä rakastaa, suoraan sydämestä, sen enempää ajattelematta ja yrittämättä. Metsä on ystäväni, -puut.

Lumikenkäilemässä

Pitkästä aikaa piipahdus tänne blogiinkin. Olen vältellyt tietokonetta, kun niska-hartiajumitus on ollut päällä. Yhdet kameran kuvat ehdin hukatakkin, juuri kun olin aikomassa niitä tänne blogiin. Yksi väärä napin painallus ja kansiollinen kuvia katosi taivaan tuuliin. Eipä siellä mitään tärkeää onneksi ollut.
Tänään oli hyvä sää ulkoiluttaa lumikenkiä.
Mukana oli vain yhdet sauvat ja tiedossa oli kapuamista näkötornikukkulalle. Meillä käytiin tällainen keskustelu:

Minä: Haluatko nämä sauvat?
Mies: En. Sinä tarvitset niitä enemmän.
Minä: Miksi?
Mies: Olet nainen.
Minä: Mikä perustelu tuo oli!

Mulla oli tietenkin mielessä, että sauvat ovat hankalat, jos aikoo ottaa kuvia :)

 

No, sauvoista oli kyllä paljon apua, kun kiipesi mäkeä ylös.

Maahan jätetyt varusteet näyttivät aika pieniltä tornista käsin.

Kyllä Suomi on kaunis maa.

Tästä on lompsinut hirvi.

Olisivatko nämä näädän jäljet?

Seurasimme ketun jälkiä.

Tästä on kulkenut jeti.

Täytyy sanoa, että lumikenkäily on tosi kivaa ja hyvää liikuntaa. Lumikengät on helppo kuljettaa mukana, kun ne ovat niin kevyet. Mietinkin, että otanko lumikenkäpussin huomenna mukaan, kun lähden bussilla maalle Itä-Suomeen.

Helmiäistä

Vielä muutama tunnelma siitä iltapäivästä, kun aurinko paistoi.

Lumoava hetki

Eilen iltapäivällä oli erikoinen sääilmiö rannalla. Kirkas auringonpaiste muuttui muutamassa minuutissa sumuksi ja maisemasta tuli sadunomainen. Samanlaista en ole ennen kokenut. Oli pakko kärvistellä varpaat kohmeessa auringon laskuun saakka ja näpsiä kameran akut tyhjäksi. Tällainen kokemus virkistää päiväkausia jatkuneen räntäsateen jälkeen.