sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ruskeaa maaliskuuta


Outo maaliskuu: näyttää aivan huhtikuulta, mutta jäinen maa kuitenkin hillitsee kasveja alkamasta kasvamaan ja kukkimaan. En ole ottanut paljoakaan kuvia luonnossa liikkuessani. Tänään kuitenkin uhmasin tuulenpuuskia ja tallensin hiukan tätä erikoista maaliskuuta. Olen viimeaikoina kulkenut luonnossa opetellen nauttimaan pienistä asioista, jotka oikeastaan ovat aika suuria asioita, ainakin elämyksinä. Eräänä päivänä näin lumikon ojassa. Se oli sievä poukkoillessaan eteenpäin. Välillä se nousi korkealle katsomaan minua suoraan silmiin, varmistaakseen, että eteneminen on turvallista. Eilen iltakävelyllä katselin taivaankappaleita. Netistä opiskelin, että puolikkaan kuun vasemmalla puolella kirkkaana loistava piste oli Jupiter. Viistosti kuun alla näkyi kolmen tähden suora, jota kutsutaan Orionin vyöksi. Kaukaa metsien takaa kuului myös suurten muuttolintujen ääniä, olisivatko olleet kurkia.

Olen lukemassa Kaarina Davisin uusinta kirjaa "Toisinnäkijän päiväkirja". Suosittelen sitä kaikille luonnonystäville. Kirja innostaa tarkkailemaan luontoa ja löytämään elämään sisältöä luonnon parista.

2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!!!♥

    Täytyypä joskus lainata Davisin uusin kirja:)

    Iloa uuteen viikkoosi!
    Marikki

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin Marikki, iloa viikkoosi ja tervetuloa lukijaksi :).

    VastaaPoista