torstai 5. tammikuuta 2023

Kevätkesän kukkia

Olen istutellut vuosien aikana kukkapenkkeihin paljon kevätkesällä kasvavia sipulikukkia. Ensimmäisenä kukkivat krookukset, kevättähdet ja muut pienet sipulikasvit. Niihin en nyt paneudu, vaikka ihania ovat toki nekin. Yhä enemmän olen keskittynyt narsisseihin ja kasvitieteellisiin tulppaaneihin sekä darwintulppaaneihin. Ne kun ovat pitkäikäisiä ja kukkivat kauniisti. Kuvat otan nykyään pääasiassa kännykällä, ihan vaan tiedoksi, jos joku kuvien laatua katselee😉.
Sen olen huomannut, että narsissien kasvutavassa ja ajankohdassa on paljon eroja. Nämä suurikukkaiset British Gamble=narsissit lakosivat ikävästi sateessa ja kukkivat hyvin vähän aikaa.
 

Tulppaanien ja narsissien juurella kasvaa tässä maanpeittokasvina erilaisia esikkoja.

Esikot ovat jääneet hiukan piiloon, mutta viihtyvät hyvin sipulikukkien suojassa ja puolivarjossa.

 

Esikoiden vieressä kasvaa myös erilaisia pieniä kasvitieteellisiä tulppaaneita. 

Penkin kaunis Darwintulppaani sateen jälkeen. En ole ottanut ylös näiden nimiä, että mitä kasvaa missäkin. Istutusvaihe syksyllä on yleensä niin sotkuinen ja sekava projekti ettei siinä kykene tekemään sihteerin hommia samalla ollenkaan 😁. Tilauslistat ja kuitit kyllä säilytän ja niiden avulla voikin yrittää jäljittää kasvien nimiä myöhemmin.

Tässä toisessa penkissä kasvaa keväällä hyvin sekalainen joukko erilaisia kukkia. Porukka vaihtuu kevään edetessä. Tähän olen laittanut syksyllä monet ylijäämäsipulit, joten kovin on kirjavaa. Liljakukkaiset tulppaanit ovat kestäneet ihmeen kauan, tykkään niiden muodosta ja sävystä.

Kasvitieteellisiä tulppaaneja edellisestä penkistä aikaisemmin keväällä kuvattuna.

 
Viereisestä penkistä olen tehnyt keltaisen. Siihen pistän pääsiäisen tete-narsissit. Muita keltaisia tässä ovat mm. jalo-onnenpensas, keltavuokko sekä hiukan myöhemmin kukkiva perenna kevätvuohenjuuri.

Tähän narsissipenkkiin olen koonnut paljon erilaisia narsisseja. Myöhemmin tässä kukkii pääasiassa harjaneilikkaa sekä joitakin liljoja ja perennoja.

Tämä tuoksuva orkideanarsissi White Marvel kukki todella myöhään kesäkuussa. Sen kukat nuokkuvat jännästi alaspäin. Kuvakin piti ottaa alhaalta päin.
Uudessa polunvieruspenkissä kasvoivat ensimmäistä kesää nämä suosikkisipulini. Keltainen Tahiti? narsissi on ehdottomasti paras narsissi. Se kukkii käsittämättömän kauan, eikä ole moksiskaan sateista. 
 
Vaaleankeltainen narsissi istuu kaniisti myös juurella kasvavien tummalehtisten keijunkukkien sävyihin. Oikealla hopealehtistä nukkapähkämöä.
Penkin pinkit tulppaanit osoittautuivat myös todella muhkeiksi ja pitkään kukkiviksi. En tiedä johtuiko jättikoko uudesta kompostipohjaisesta mullasta vai onko suuri koko muuten vaan näiden darwintulppaaneiden ominaisuus.
Kirjopikariljoja, joita kasvoi myös kivasti hentojen, vaaleiden kasvitieteellisten tulppaaneiden kanssa. 
Hyasintit kukkivat hyvin. Laitoin syksyllä jouluhyasinttien lisäksi uusia ostosipuleita maahan. Toivottavasti kukkivat keväällä kauniisti.

16 kommenttia:

  1. Uskomattoman kauniita kukkia ja kuvia. Odotan mielenkiinnolla, mitä omista penkeistäni keväällä nousee. Viime keväänä ei noussut mitään, vaikka olisin voinut vannoa, että edellisenä syksynä istutin sipulit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, jos sinulla ei noussut maasta mitään syksyllä istutettua. Toivottavasti nyt on parempi tuuri. Minullakin on kadonnut edellisen talven aikana ainakin liljoja. Kevät on kyllä mielenkiintoista aikaa.

      Poista
  2. Oi, nyt on ihana katsella tälläisiä kuvia!

    VastaaPoista
  3. Ai että, nyt tässä ajattelee että olisi pitänyt syksyllä piilottaa lisää sipuleja. Ihana tuo Tahiti keijunkukkien rinnalla! Olen pitänyt sitä kirkkaan keskustan vuoksi turhan ärhäkän värisenä, mutta nyt pitänee hankkia itsellekin. Darwinit olivat viime keväänä minullakin valtavia, mutta pistin uusien sipulien piikkiin. Erityistä hoitoa eivät saaneet. Katsotaan, nousevatko tänä keväänä ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla tuota tahitia. Se on pääasiassa lempeän vaaleankeltainen, joten ei hyökkää silmille ollenkaan. Toivotaan, että meille kummallekkin nousee maasta taas noita darwineita, ne ovat kyllä vahvoja ja varmoja tulppaaneita. Mukavaa uutta vuotta 2023 sinulle.

      Poista
  4. Voi, miten ihania näkyjä. Tykkään kovasti tuosta kirjavasta penkistä, usein ilman suunnittelua tulee kauniita yllätyksiä. Tunnelmallinen kuva tuo, jossa kisu tallustelee tete-penkin takana. Ollapa jo kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, suunnittelemattomat penkit ovat luonnollisempia kuin tekemällä tehdyt. Kyllä se kevät pian on. Mukavaa uutta vuotta 2023.

      Poista
  5. Ah, ihanan keväiset tunnelmat ja mikä sipulikukkien kauneus! Olisinpa laittanut ennemmän sipujeja multaan syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, keväällä ehtii laittaa liljoja, jos e muita sipuleita. Sipulikukkia ei voi koskaan olla liikaa.

      Poista
  6. Sinulla on paljon kauniita sipulikukkia .Katselin ihastuneena noita sinun narsisseja , Minäkin haluaisin niitä ja paljon mutta ne eivät kasva mökkipihalla . Olen yrittänyt moniakin kertoja ostaa sipuleita ja istutellut niitä mutta ei. En tiedä miksi ne eivät viihdy .Darwin tulppaaneja minullakin on useita ja ne kyllä viihtyy .Esikoita minulla on myös paljon ja kauniita ovat myös sinun , On ihanaa katsella näin runsaasti kukkivia penkkejä . Kevättä kohti kuitenkin mennään nyt tuntuu että hitaasti .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuossa eio le vielä kaikki, osan jätin esittelemättä. Harmi ettei sulla menesty narsissit. Se on jännä miten kasvit valitsevat missä viihtyvät. Uutta kevättä kohti mennään.

      Poista
  7. Oih, mitä kukkasipulitykitystä! Sinulla on paljon erilaisia narsisseja. Istutin itsellekin syksyllä normaalia enemmän narsisseja, kun vesimyyrän pahalainen on käynyt mutustelemassa hyasintit ja osan laukoista parempiin suihin. Jospa narsissit säästyisivät paremmin.
    On komean kokoinen tuo yksi tulppaani. Varmasti ravinteikkaalla kasvualustalla on osansa sen koossa mutta ehkä lajikekin vaikuttaa. Minulla darwin-hybridi 'Pink Impression' tekee myös hirmuisen kookkaita kukkia. Tuo sinun tulppaanisi saattaa olla samaa. Ja kun kerran kasvualustassa on puhtia, niin saat odotella komeaa kukintaa myös tälle keväälle.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Ai että mita ihania kevätherkkuja! Alkaa pikkuhiljaa tällaisten kuvien myötä tulla kevättä ikävä:)

    VastaaPoista