perjantai 5. helmikuuta 2021

Yksivuotiset unikot

Tykkään valtavasti unikoista. Niillä saa esimerkiksi hyvin peitettyä kukkapenkin aukkokohdat. Tapanani on heitellä siemeniä alkukesästä mullan päälle sikinsokin. Heinäkuusta alkaen saa nauttia niiden kukinnasta aina pakkasiin saakka. Kaikista kuvien unikoista en tiedä mitä olevat, sillä ropsuttelen ostosiementen lisäksi syksyllä kerättyjen siemenkotien siemenet myös kukkapenkkeihin.
Kaivonrengaspenkin iloinen unikkosekamelska.
Unikkojen värit sointuvat hyvin yhteen. Ainoastaan kirkkaanpunaiset tykkään pitää erillään muista.
Tämä on kuin karkkipussi, vai mitä?
  
Kaliforniantuliunikko 'Appleblossom Pink'
Tuliunikkoja on myös eri sävyissä. Ihastuin näihin Appleblossom Pinkkeihin kesällä ihan kokonaan. 
Tuliunikoilla on hurmaavat nuput ja hauska tapa sulkea välillä kukkansa, jos aurinko ei paista. Niiden terälehdet ovat ihastuttavasti pliseeratut ja lehdet kivan tillimäiset. Lisäksi ne jäivät kivan matalaksi, eivätkä lamonneet sateella ja tuulella, niinkuin monilla unikoilla on tapana, kun kasvattavat pitkät varret.
Silkkiunikko 'Pandora'
 
Aluksi vierastin näitä Pandoran kaksivärisiä kukkia. Jotkut olivat osittain hassun harmaita sävyltään. Sitten huomasin, miten ne ovatkaan kuvauksellisia ja niiden väri tuntui näyttävän erilaiselta säästä riippuen. Aika kiehtovia.
Miellän unikot perinteisesti punaisiksi ja joitakin punaisia onkin kylväytynyt itsestään perennapenkin kaunistajaksi.
Tässä unikot kasvavat maksaruohojen lomassa. Punaiset unikot näyttävät jännittäviltä myös valkoisten kukkien kanssa.
Oopiumunikko 'Lauren's Grape'
Oopiumunikko 'Hungarian Blue'
 
Aluksi esikasvatin oopiumunikot, mutta nyt olen luopunut esikasvatuksesta, kun ne kukkivat ihan hyvin suoraan maahan kylvettyinäkin jo heinäkuusta lähtien. Näillä on todella isot ja koristeelliset siemenkodat pitkien varsien päässä. Olen kuivattanut niitä sisälle koristeeksi.
Silkkiunikot
Silkkiunikot ovat suosikkejani. Olen ostanut värisekoituksia. Kukkien terälehdet ovat kuin vesiväreillä maalattuja. Valo siivilöityy kauniisti kukintojen läpi ja hennot terälehdet lepattavat kuin pyykit tuulessa. Näiden katseluun lumoutuu ja ovat hyvin kuvauksellisia.

Sillkiunikot ja oopiumunikko yhdessä.

Silkkiunikko ja taustalla kärsämö.
Näistä sinertävistä unikoista, (seuraavat 4 kuvaa) en ole varma ovatko silkkiunikko 'Amazing Grey'tä. En löytänyt mitään tietoa ja mielikuvaa ei ole, mitä olen ostanut ja kylvänyt.
Ihana väripari kellertävän kärsämön kanssa.
Loput kuvat ovat vain potretteja yksittäisistä tuntemattomista unikoista ja niiden kauneudesta.
Seuraavassa postauksessa lisää kukkakauneutta.
Mukavaa viikonloppua!

18 kommenttia:

  1. Unikoiden kukinnot ovat herkän kauniita kaikissa väreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Lisäksi ovat helppoja ja kiitollisia kasvattaa.

      Poista
  2. Täällä myös unikkofani! Olen kylvänyt niitä mökin kukkapenkkeihin, eivät jostain syystä ihan hirmuisen hyvin viihdy (syytä en tiedä), mutta kukista on kuitenkin saanut nauttia ja olen iloinnut, kun ne eivät ole kelvanneet peuroille. Mutta kuinkas sitten kävikään viime kesänä; unikotkin olivat joutuneet sorkkaeläinten tai talttahampaiden uhriksi. Se oli ikävä yllätys! Kuvasi ovat todella kauniita ja unikkorunsaus hämmästyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, kun elukat ovat syöneet unikoitakin. Meillä on pihajänis, joka meinasi tuhota runsaat tulppaanikasvustoni ja kesäkukat kuistilta. Onneksi Minttu halusi ruveta yövuorohommiin pihavahtina. Sen jälkeen ei ole pupusta ollut haittaa.

      Poista
  3. Mielettömän kaunis tuo viimeinen kuva! Söpöjä unikoita kaikki. Tuollaisia matalampia minulla ei ole ollutkaan. Parina vuonna kasvatin pioniunikoita, mutta sitten jätin ne useammaksi vuodeksi tauolle, sillä taaperoikäistä lasta piti jatkuvasti raahata pois niiden nuppujen ja siemenkotien luota. Niistä kerättyjä siemeniä olisi vielä jäljellä... Pitäisiköhän ripsauttaa ne keväällä johonkin kukkapenkkiin? Jos lapset jo tänä vuonna malttaisivat jättää ne rauhaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko teillä kasvattaa unikoita jossain kukkapenkin keskiosassa, niin ei lapset pääse niihin niin helposti kiinni tai ruukussakjn voisi kokeilla. Vanhatkin siemenet voivat itää vielä, kannattaa kokeilla.

      Poista
  4. Koreeta unikoota! Ensimmäänen ja viimmeenen kuva....aivan ihania!
    Tällääset sävyt ovakki hianoja. Tänne ku tulin, niin joka paikasta tunki keltaasia ja oranssia unikoota. Oon niitä nyppiny näihin päivihin asti. Oon kylyväny itte vaan vaalianpunaasia piooniunikoota, mikkon saanu vaeltaa rauhas. Voiski repertuaaria pikkuusen laajentaa. Ainahan siton johonaki penkis hoikkia paikkoja, joihin nuata voiski nakella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus vahingossa laittanut niitä oransseja, enkä tykännyt yhtään. Itse en ole koskaan kasvattanut pioniunikkoja, vähän vierastan kaikkia kerrannaiskukkia, mutta nyt tilasin mustanpunaisia pioniunikkojen siemeniä.

      Poista
  5. Voi että, niin kauniita kuvia unikoista!
    Ne muuten on myöskin mun mielikukkiani, ne on niin tosi kauniita!

    VastaaPoista
  6. Unikot ovat ihania! Lukeutuvat suosikkikukkiini. Olisi ihanaa omistaa iso piha ja kylvää sinne unikkoniitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sellainen niitty olisi kiva. Minulla on tilaa, mutta ne pohjatyöt ovat niin työläät.

      Poista
  7. Vau,mikä määrä erilaisia unikoita! Tykkään unikoista. Tämän postauksen myötä minulle avautui unikoiden kiehtova maailma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikoiden maailma on kiehtova. Kiva, kun tykkäät ❤

      Poista
  8. Unikko on yksi lempikukistani ja niitä löytyykin aina mökkipuutarhasta.

    VastaaPoista
  9. Unikot ovat kyllä ihania kukkia! Ja hoitavat onneksi nuo kylvöhommatkin aika itsenäisesti:)

    VastaaPoista
  10. Hienoja unikoita. Minulla on kotona yksi isokukkainen valkoinen mutta muita ei ole. Kauniitahan nämä kaikki on ja hyvin olet ne kuvannut, kuin tauluja. Siemenpalloja otan aina anopilta, kuivattuna on kauniita

    VastaaPoista
  11. Miten kaunis onkaan jokainen yksittäinen unikon kukka!

    Viime kesänä minulla oli ensimmäisen kerran yksivuotisia unikoita penkissä. Niiden kukinnasta en pitkään ehtinyt nauttimaan. Metsäkauriit tulivat apajalle.

    VastaaPoista