Oravanmarja |
Isotalvikki |
Orvokit ja tummanpunainen väri ovat ihastuttaneet kesän mittaan |
Kuistilla |
Vein viherkasveja kuistille |
Olen viettänyt paljon iltoja kuistilla. |
Pihaelämää |
Juhannuskissa |
Onko suloisempaa kuin nukkuva kissa? |
Minttu-kulta |
Minttu harrastaa kiipeilyä |
Vanamo |
Onnellinen iltataivaista |
Rusokuusama |
Trendivärit |
Tulppaanitkin kukki |
Ahdekaunokki saa levitä orapihlajan alle. |
Kesä on lähtenyt liikkeelle loistavasti. Asiat ovat sujuneet sutjakkaasti. Pihalla olen saanut valtavasti aikaiseksi. Ehkä näkyvintä on uusi mansikkamaa ja pois korjatut rikkaruohottuneet kasat. Kukkapenkkejäkin olen pikkuhiljaa laajentanut ja uusia pensaita istutellut. Uusia ideoita tulee tulvimalla ja suunnitelmia tulevien kesien varalle on tehty. Myös virheistä olen oppinut jotain uutta.
Koska tämä on toinen kesä pihallamme, on jo kokemusta pihan ominaisuuksista ja on helpompi lähteä tekemään asioita. Silti yllätyksiä tulee vastaan, kuten puretun talon perutukset maan alla, mustaherukkapensaita istuttaessa.
Minttu-kissan kanssa elo on ollut suloista ja kissa on kasvanut osaksi perhettä. Kissalla on oma tyyny parisängyssä keskellämme. On mukava nukahtaa kissan kehräykseen. Mintulla on ulkona gps-panta, joka on ollut suurena apuna, kun kissa lähtee tien yli tutkimusretkille naapurustoon. Ajoittain on ollut harmina pannan irtoaminen. Tähän mennessä panta on kuitenkin aina löytynt.
Paljon olisi kerrottavaa ja kuvia, mutta jostain on aloitettava. Ehkä maltan taas kohta palata blogin ääreen, jos kelit pysyvät viileinä :)
Kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Ja toinen toistaan söpömpiä kuvia Minttu-kissasta!
VastaaPoistaKiitos. kyllä kesä on ihanaa aikaa, väriä ja tunnelmaa päivästä toiseen.
PoistaIhanat kuvat ja söpö kisu. Kivaa loppuviikkoa!
VastaaPoista😀 kivaa viikonloppua sinulle myös!
Poistatosi mukavaa oli lukea Sinun ja Mmintun kuulumisia:)) ihastuin ikihyviksi tuohon oravanmarja asetelmaan perhospöytäliinalla. sinulla on niin hyvä silmä kaikelle kauniille!
VastaaPoistarakastan vanamoja, kunpa saisin ne viihtymään myös omassa metsäpuutarhassani vielä joskus.
oikein hyvää heinäkuuta Sinulle, rapsutathan myös Minttua puolestani. joka kerta katsellessani kuvia Mintusta, mieleeni nousee paljon ihania muistoja omista rakkaista kissoistani, jo pois nukkuneista.
Kiitos Ilona! Onhan lemmikeistä paljon huoltakin, mutta kyllä ne antavat myös paljon elämään rikkautta. Mukavaa heinäkuun jatkoa!
PoistaIhanaa kesätunnelmaa.
VastaaPoista❤
VastaaPoista