lauantai 13. huhtikuuta 2019

Pääsiäisihminen vauhdissa

Tykkään pääsiäisestä ja koristeiden laittamisesta. Vanha risusydän uudistui koristeilla.
 
Meillä eivät pajunkissat vielä kuki, mutta piharaidasta löytyi "kypsiä" kissoja.
Tämä talventörröttäjä taitaa olla ritarinkannus.
Töyhtöhyyppiä näkyi ennen lumimyräkkää teiden varsilla. Kovin ovat arkoja kuvattavia.
Olen iloinen, että joutsenet ja telkät ovat löytäneet lähijärvelle ja -joelle.
Pihalla on vielä runsaat lumikinokset ja yöpakkasiakin on ollut joka yö, joten kukkia voi ihailla vain sisällä. Kauan eivät sipulikukat sisällä kukoista, mutta ovat ihania hetkenkin aikaa.
Vuoden takaisia pääsiäismunia kaivoin jo esille.
Olen päällystänyt muutamia ruukkuja betoniefektimaalilla. Tässä muoviruukku ennen käsittelyä ja alakuvassa valmiina amppelissa.
Kaupasta löytyi ihanan värinen soihtuköynnös, joka sopii mielestäni täydellisesti keltakirjavan siroliuska-aralian kanssa yhteen. Kunhan soihtuköynnöksen tummanpunaiset nuput aukeavat, otan kukasta uuden kuvan.
Apostolinmiekka alkaa kohta kukkimaan. Se on aina odotettu päivä. Kasvi tekee taas uusia poikasia. Se on helppo lisättävä.

Vielä ehtii osallistua edellisen postauksen arvontaan. Myös Instagramissa on arvonta. Osallistua ehtii viikonlopun ajan.

19 kommenttia:

  1. Nuo sinun pääsiäiskoristelut on kauniita!

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo viimevuotiset munat ja tuo maalaamasi kukkaruukku!
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kivoja ja kauniita pääsiäiskoristeita. Tuo Töyhtöhyyppä kuva on komea. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Näkee että olet pääsiäisihminen! Kauniit koristeet!

    VastaaPoista
  5. Pääsiäinen tuo iloa kevääseen. Meillä vuodesta toiseen samat koristeet!

    VastaaPoista
  6. Hianot pääsiääskoristehet. Mäki tykkään eres jotaki koristuksia laittaa, mutta ne pakkaa jäärä nii viimme tippahan, ettei niistä kerkiä montaa päivää nauttia. Tulipas muaviruukusta hianon näkööne.

    VastaaPoista
  7. Ihanat koristelut.
    Ruukusta tuli hieno. Onko maali maalattavaa vai spraymaalia? Kestäisikö lasitetuissa ulkoruukuissa ilman pohjamaalia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikeastasn sellaista tahnaa, karkeaa kuin betoni. En muista tuotetta nimeltä, mutta on aika pieni purkki, sillä ei saa isoja ruukkuja päällystettyä. Pysyy kyllä hyvin kiiltävässäkin materiaalissa.

      Poista
  8. Ihanat pääsiäiskuvat. Kaunista. Itselläkin on tuommosen risusydän ja monta kertaa ajatellut että pitäisi kuvata, mutta nytpä sitä ei tarvikaan:) Kivaa pääsiäsaikaa Huopalintu.

    VastaaPoista
  9. Sulla on siellä niin kaunista pääsiäiskoristelua,olet sinä taitava!
    Kukkaruukusta tulikin tosi kaunis, voi kjuku, mun pitää myös tollasia tehdä.
    Kiitos ideasta.
    Tulin toivotteleen sulle oikein hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista