sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Huopalinnun synttäriarvonta

Aloitin blogin pitämisen huhtikuussa 2009. Ensimmäiset blogipostaukset ovat jostain syystä kadonneet, joten tarkkaa päivämäärää en tiedä. Koska blogi täyttää nyt 10 vuotta, ajattelin järjestää sen kunniaksi juhla-arvonnan. Blogini on keskittynyt koko olemassaoloaikansa kuviin, sillä aloitin bloggailun valokuvausharrastuksen innoittamana. Olen muuttanut 10 vuoden aikana usein, joten kotipaikkakunnilleni ei ole päässyt syntymään paljon kaveri- tai ystävyyssuhteita. Blogin kautta olen tuntenut kuuluvani johonkin, tämän kautta on saanut yhteyden ihmisiin, joiden kanssa tunnen yhteenkuuluvuutta. Omassa elämässäni ei ole juurikaan samanhenkisiä ihmisiä, vaan ystäväni ovat kiinnostuneet paljon muista asioista kuin kuvista, valokuvaamisesta, kasveista, luonnosta, puutarhanhoidosta, eläimistä, käsitöistä, kodin laittamisesta jne. Siksi kiitän teitä, lukijani ja blogiystäväni. Olette minulle tärkeitä.
Tarra-arkki perhoskuvistani

Arvontaohjeet:
  •  Palkintona ovat kuvistani teetetyt postikortit ja perhostarra-arkki.
  •  Arvontaan osallistut ilmoittamalla kommentissa, mikä seuraavista 11 kuvasta on suosikkisi kortiksi.
  • Jos blogistasi tai profiilistasi ei löydy tietoa,  miten sinuun saan yhteyden, laita kommenttiin myös sähköpostiosoite.
  •  Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat tai lukijaksi liittyvät. Onnen voi tuplata osallistumalla myös Instagramissa. Anonyymit eivät voi osallistua. Palkintoja on kaksi samanlaista, toisen arvon blogissa ja toisen Instagramissa. Postitus vain Suomeen.

Valitse näistä mieleisesi korttimalli:
1. Valkovuokko
2.Omenankukka
3. Kolme kukkaa
4. Kukkia puutarhasta
5. Pihlajaperhonen syreeninkukalla
6. Asetelma
7. Kukkapunos
8. Kesäkukkia
9. Päivänkakkarat
10. Kevätkukkia
11. Valkoinen sinivuokko
 * * * * *
Arvonta päättyy sunnuntaina  14.4.2019
Onnea kaikille arvontaan!

ARVONTA PÄÄTTYNYT.
Voittajalle on ilmoitettu.


43 kommenttia:

  1. Ihania ovat kaikki, mutta kun valittava on ottaisin tuon, 6. Asetelma...jos onni suosii..:)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut 10-vuotiaalle. Minun suosikkini on nro 2: omenankukka.

    VastaaPoista
  3. Onnea kymppisynttäreiden johdosta:) Näistähän olisi voinut valita vaikka useammankin, mutta kaikkien ihastuttavin on kyllä tuo 5, pihlajaperhonen!
    Olipa sinulla tutulta tuntuvia ajatuksia, mitä tulee uusiin asuinpaikkohin ja ystävyyssuhteisiin. Minullekin blogi on tuonut vähän sitä, mitä muutoin on puuttunut.

    VastaaPoista
  4. Onnea blogille! Kaikki nuo kortit ovat täydellisen kauniita, mutta valitsen valkovuokkokortin kauneimmaksi.

    VastaaPoista
  5. Onnea kymmenestä vuodesta! Melkein on taidettu olla se koko aika blogikavereita, monta vuotta joka tapauksessa.
    Kaikki kuvat ovat ihania, mutta numero 5 sai elävästi syreenin tuoksun leijailemaan jo mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea arvontaan! Kauan olet sinäkin pitänyt blogia.

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut upean blogisi pyöreistä vuosista! Sama juttu minullakin, että blogin kautta on parhaiten löytänyt samanhenkisiä ihmisiä. Kaikki kuvasi ovat niin ihania, että valinta oli kyllä nyt tosi vaikea, mutta sanotaan vaikka 3. Kolme kukkaa.

    VastaaPoista
  7. Lämpimät onnittelut! Kauniita ja herkkiä kaikki, mutta syreeninkukkien kohdalla tuntui, että kesä kuohahti tietokoneen näytöltä kohti. Eli nro 5.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kauniisti kirjoitat ruudun toisella puolella olevien merkityksestä. Totta se on.

    Vaikean tehtävän eteen laitoit, kun noista kauniista korteista pitää kaunein valita. Taidan päätyä tuohon "sireeni-korttiin", kun siinä on tuo perhonenkin.

    Lämpimästi onnittelen

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanasta arvonnasta!

    Osallistun mielelläni, sillä numero 5. Pihlajaperhonen syreeninkukalla, on aivan mahtavan koukuttava kuva!

    Sähköpostiosoitteeni on: susanna.hietanen.oma@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea, kymmenen vuotta onkin jo pitkä aika! Kuvasi ovat aivan ihania, olleet sitä kaiken aikaa! Juuri nuo kauniit kuvat tekevätkin blogistasi ainutlaatuisen. Itse aloittelevana kameran käyttäjänä ihailen ja arvostan! Arvontaan osallistuvista kuvista suosikkini on nro 5 Pihlajaperhonen ja syreeninkukkaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea arvontaan! Valokuvaustaito kyllä kehittyy sinullakin ajan myötä, jos intoa riittää oppia. Itse olen kuvannut lähes 30 vuotta.

      Poista
  11. Onpa todella vaikea valinta, kun kaikki kukkaiskuvat ovat niin mahdottoman ihania!
    Pitkään mietittyäni valitsen kuvan 3.
    Onnea blogisynttäreiden johdosta!

    VastaaPoista
  12. Onnea 10 vuotiaalle. Mahtava saavutus!
    Pitkän täälläkin harkittiin ja lopulta päädyttiin kuvaan 10.
    suvituulian.kasityopaja(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ooh, ihana arvonta! Ja onnittelut pitkästä taipaleesta! Kuva 5 on suosikkini.

    VastaaPoista
  14. Liityin lukijaksi kun löysin tänne :) Ihania perhostarroja...kun itse kerään perhoskortteja (monien muiden lisäksi), niinpä kortti valintakin olisi nro 5. Itsekin olen blogannut jo vuosia...se on vaan niin kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit lukijaksi. Rakastan perhosia! Kiitos ja onnea arvontaan!

      Poista
  15. Onnea ihanalle blogillesi!
    Kaikki olivat kyllä niin ihastuttavia. Valitsen 1. valkovuokot, toukokuun lapsi kun olen.

    VastaaPoista
  16. Onnea upealle blogille ja sinulle<3 Kaikki noista kuvista on aivan ihania, mutta jos pakko olisi valita vain yksi niin sanoisin nro4! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
  17. Onneksi olkoon, olemme olleet yhtä kauan. Kuvasi olivat ihastuttavia ja kauniisti kuvattuja kaikki, mutta jos pitää valita yksi niin pihlajaperhonen syreenissä eli vitonen:) Kaunista ja hyvää kevätaikaa.

    VastaaPoista
  18. Onnittelut kymmenestä vuodesta ja täältä bloggerista löytyy samanhenkisiä harrastajia, se tämän 'suola' minusta on.
    Kaikki kuvat ovat upeita mutta valitsen nro 5 kuvan. Mukavaa kevättä ja takatalvi vie loputkin lumet :).

    VastaaPoista
  19. sylin täydeltä onnea ihanalle blogillesi Huopalintu!
    olet todella taitava, inspiroiva kuvaaja, tykkään myös sisustustyylistäsi, joten blogisi kuuluu suosikkiblogieni joukkoon. toivon sille edelleen pitkää ikää:))
    kun sai valita vain yhden, niin se on
    5. Pihlajaperhonen syreeninkukalla
    Kuva on kaunis, harmoninen. minulle siinä on myös symboliikkaa: "väärään paikkaan" päätyminen voi synnyttää myös jotain hyvää ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Olipa kiva kuulla myös perusteluja kuvavalinnalle!
      Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Onnea! Nro. 3. eli kolme kukkaa on suosikkini. <3 Ihania kuvia kaikki, ihana kevät ja kesä! :)

    j.marjatan@gmail.com (Sähköpostiosoitettani saa käyttää arvonta-asioista tiedottamiseen.)

    VastaaPoista
  21. Onnittelut! Kymmene vuatta o pitkä aika. Sullon aina niin ihania kuvia. Ny tuli paha, mutta perhone syreenillä (nro. 5) valintani.

    VastaaPoista