sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Luontoretkillä

Loppukesästä kävimme muutamassa luontopaikassa kävelemässä. Ensimmäinen näistä paikoista oli Pohjois-Savossa Leppävirralla sijaitseva Orinoron rotkolaakso.
Pitkospuut Orinoron rotkolaaksossa
Rotkon kasvillisuutta ja kalliota
Teksti opastaulusta
Reitillä oli myös kaunista maalaismaisemaa
Näköalapaikan lähistöllä
Näköalapaikka
Toinen paikoista oli Kiikun lähde Hollolassa Päijät-Hämeessä. Lähteen vesi oli erikoista, turkoosin sävyistä.


Lähteen ympäristössä oli myös kaunista maaseutua, hevosiakin näkyi pellolla.

Molemmsisa paikoissa oli runsaasti muitakin kulkijoita, joten kuvien ottaminen oli hiukan haastavaa, jos ei halunnut ihmisiä kuvaan. Sinänsä kiva, että ihmiset ulkoilevat ja retkeilevät luonnossa, mutta kyllä maasto paljon kärsii ja kuluu kulkijoista. Toisessa paikassa myös oli hiukan liian ääneksäs ja suuri ryhmä, niin että oma luontokokemus jäi aika ohueksi, kun piti etsiä kulkureittiä porukan keskeltä. Mukavia paikkoja molemmat kuitenkin olivat.

9 kommenttia:

  1. Hienoja paikkoja! Olen kotoisin Leppävirralta joten Orinnoro on hyvinkin tuttu paikka. Tänä kesänä sinne on laitettu noita pitkospuita, joten liikkuminen siellä on helpompaa. Kiikunlähde on varmasti hieno paikka, siellä olisi kiva käydä.

    VastaaPoista
  2. Jylhää ja kaunista.
    Erikoisen värinen vesi lähteessä.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia molemmista paikoista:) Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Oi että mitkä jylhät maisemat ja upeat kuvat.

    VastaaPoista
  5. Hienoja paikkoja ja aivan upeita kuvia!😍 Luonnossa liikkuminen on niin mukavaa♥ Kaunista alkanutta syksyä sinne!

    VastaaPoista
  6. Olettepa käyneet hienoissa paikoissa. Varsinkin tuo rotkolaakso on aivan upea! Noista kallioista tulee vähän mieleen Helvetinkolu Helvetinjärven kansallispuistossa Ruovedellä. Kunpa pian jaksaisin taas liikkua luonnossa itsekin, kun olen niin pitkään ollut flunssassa. Onneksi parempaan päin menossa kyllä.

    VastaaPoista
  7. Todella kauniit kuvat! Hienot paikat! Pitäisi joskus itsekin käydä tuolla Orinorolla, kun se on sen verran lähellä, että onnistuisi ihan päiväreissunakin. Kivoja syyspäiviä!

    VastaaPoista
  8. Itse tykkään myös kierrellä uusia kohteita ja aina vähän selvitellä mitä siellä luonnossa on oikein tapahtunut. Selvisikö miksi vesi oli väriltään tuollaista? Pitääpä käydä molemmissa paikoissa ensi kesänä. https://www.faunatica.fi/luontoselvitykset

    VastaaPoista