tiistai 7. helmikuuta 2017

Suovu talvella


Viikonloppuna sain houkuteltua miehen lähtemään kaverikseni luontoretkelle Suovun suositulle retkeilypolulle. En ole aikaisemmin käynyt paikassa, mutta ajankohta tutustumiskäynnille oli sikäli hyvä, että paikka on netistä lukemieni retkitarinoiden mukaan kesäaikaan aika susoittu ja jopa ruuhkainen. Talvella kulkijoita on yleensä vähemmän.
Ensiksi kävimme Suovunniemen laavulla, jossa on virallinen pysäköintipaikka. Aurinko paistoi kauniisti ja vesi solisi suloisesti avoimessa virrassa. Koskikaroja ei näkynyt.
Aikomuksemme oli kuitenkin mennä Lammasjärven laavulle, joten veimme auton tien varteen lähemmäksi polun alkukohtaa. Opasteviitat johtivat hiukan harhaan, sillä Lammasjärven laavulle ei ollut viittaa ollenkaan, mutta onneksi kännykän Retkikartta-sivut taas kerran pelastivat pulasta ja ohjasivat oikeaan paikkaan, kunhan ensin vähän harhailtiin ees taas polkua.

Lumikenkiä ei tarvittu, sillä metsäpolku oli hyvin tallattu ja kuljettavissa.
Ilveksen ja jäniksen jäljet matkan varrella
Kun lähestyimme laavua ja sen ohitse kulkevaa puroa, lähti laavulta juuri isompi porukka pois.
Sytytimme sammutetun nuotion uudelleen ja söimme runebergintortut teen kera.
Aurinko oli jo kadonnut Lammasjärven toiselle puolelle, mutta paistoi somasti pivien lomasta puiden latvoihin.


 
 
Paluumatkalla oli aina pakko kääntyä katsomaan taakse jäävää kaunista ilta-taivasta. Kevättalven aurinkoiset illansuut ovat parasta talvessa.
Kotimatka autolla oli kuljettava varovasti, sillä tie oli peilijäässä ja urainen. Matkalla näkyikin ojassa katolleen mennyt auto. Myös poliisi oli paikalla. Toivottavasti onnettomuudessa ei ollut käynyt pahemmin.

Kuljetaan varovasti ja nautitaan kevättalven kauneudesta!
Tervetuloa uusille lukijoille mukaan porukkaan!

10 kommenttia:

  1. Teillä on ollut mukava retkipäivä!
    Tuo paikka on varmasti kesälläkin kaunis.

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset retkipäivät ovat ihan huippua! Luonto hoitaa mieltä ja kehoa. <3

    VastaaPoista
  3. Onpa upeat kuvat. Niin kaunis on luonto. Teillä on ollut hieno retkipäivä. Mukavaa tiistai-ltaa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan rauhallista. Hianot kuvat! Palio on avonaasta vettä.

    VastaaPoista
  5. Ihana päiväretki kauniissa maisemissa!

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja rauhallista. Oli sitten kulkenut noita karvaisiakin kulkijoita. Sain hymynväreen kasvoilleni tuosta kuvasta, jossa lumihangesta pistää esiin oksankiehkura, ja jota yhdet jäljet kiertävät:) Hyvää talvipäivää sinne.

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia! Teillä on varmasti ollut mukava retki! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Voi miten kauniita kuvia. Teillä oli varmaan upea retki. Kanssakulkijoistakaan ei ollut pulaa ;)
    Hauska se linnunjälkikuva, ihan tirskahdus pääsi kun näin sen.
    Aurinkoista ystävänpäivän odotusta Sinulle

    VastaaPoista