keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Pöllö takapihalla

 Meinasi kahvi jäähtyä kupissa, kun satuin katsomaan ikkunasta aamulla.
 Takapihalla, mattotelineen tolpassa istui suuri pöllö, jonka googletin myöhemmin lapinpöllöksi.
Lapinöllö on isokokoinen, suurimpia pöllöjämme huuhkajan lisäksi. Pihallamme on näkynyt paljon myyrien / hiirien jälkiä, niitäköhän se on tullut metsästämään? Ainakin oravien ja pikkulintujen se antoi ruokailla rauhassa viereisellä lintujenruokintapaikalla.
Pöllö vaihtoi välillä istumapaikkaa muutaman metrin päähän. Tiirailin sitä ikkunan läpi, ulos en uskaltanut mennä kuvaamaan, ettei säikähtäisi.
 
Mietin, mahtaisiko kyseessä olla sama pöllö jota kuvasin kylätiellä kännykällä helmikuun alussa.
 
Silloin kuljin pöllön kanssa noin kilometrin matkan tietä myöten, pöllön lehahdellessa edelläni istumapaikasta toiseen. Harmi, kun ei ollut parempaa kameraa mukana.
Sekin pöllö oli suurikokoinen ja luulin sitä huuhkajaksi, mutta nyt kun katson lentokuvaa, se näyttää lapinpöllöltä.

En ole näitä kahta kertaa lukuunottamatta nähnyt koskaan pöllöä luonnossa, joten nämä luontokokemukset ovat olleet todella upeat. Toivottavasti pöllö saa pihalta saaliiksi paljon myyriä :)

20 kommenttia:

  1. Hieno havainto! Kyllä se sykähdyttää, kun tuollaisen näkee, vieläpä omalla pihalla. Onneksi sait ikkunasta noin hyvät kuvatkin. Meillä on pari kertaa nähty ja siinä oli välissä monta vuotta.

    VastaaPoista
  2. Eikä! Nyt olen kyllä kade! Olen itsekin nähnyt pöllön luonnossa vain kerran aiemmin, se oli lehtopöllö. Lapinpöllö, wau! Ja vielä hienot "pönötyskuvat", onnea!

    VastaaPoista
  3. Löysin tänne blogit.fi:n kautta. Pitänee laittaa linkkilistalle, täällähän on vaikka mitä mukavia juttuja sinulla! :) Lapinpöllö elelee meidänkin kylällä, kevättalvisin sitä juuri näkee. On kuukauden tai sitä luokkaa samalla paikalla ja sitten muuttaa vähän matkan päähän kun alkaa saalis olla turhan varovaista. Äitini sitä on kuvannut ja kuvia taitaa löytyä jokunen Käden jälkiä -blogista.

    VastaaPoista
  4. Metsäntyttö, kiva kuulla, että näitä pöllöjä on ollut teilläkin. On pöllön touhuja kiva seurata☺

    Intianminttu, heh, kyllä tämä on niin harvinainen tapaus,että näen jonkun pöllön, kun en ole mikään lintubongari, hyvä että erotan talitintin sinitintistä. Onneton objektiivi ei riitä pikkulintuihin, mutta pöllö on iso ja helpompi kuvata.

    Sohvi, kiva kun löysit tänne. Enpä tiennytkään noita asioita lapinpöllöstä, joten kiitos tiedoista.

    VastaaPoista
  5. Vau, upea havainto! Pöllö on kyllä komea lintu, olet saanut tosi hyviä kuvia siitä. Olen nähnyt pöllöistä ainoastaan hiiripöllön ja sekin oli kyllä hieno kokemus.

    VastaaPoista
  6. Hitsi miten upea otus! Ihan mahtavat kuvat ja voi kun itsekin saisi tuollaisen tilaisuuden nähdä jotain noin kaunista ja villiä <3

    Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  7. Voi hurja miten upeat kuvat olet saanut. Ihan huippuotokset.

    VastaaPoista
  8. Aivan mieletön kohtaaminen ja mielettömän hienot kuvat!
    Itse olen törmännyt pöllöön vuosia sitten kun oltiin pojan kanssa lenkillä. Hän ajoi pyörällä ja minä kävelin. Pöllö säikähti pyörää ja lehahti lentoon ojasta, lieko ollut myyrän perässä, ja poika säikähti niin, että ajoi ojaan. Tämä oli aika isokokoinen tyyppi, mutta kaiken sähellyksen keskellä tunnistamatta jäi. Silloin minulla ei edes ollut vielä kännykkää, jossa olisi ollut kamera, siitä on sen verran aikaa. Sen jälkeen minua ei ole pöllöillä tapaamisilla siunattu.

    Oikein mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa kun sait pöllökuvat omalta pihalta! Upea pöllö. En ole tuota koskaan nähnyt luonnossa.

    VastaaPoista
  10. Nan, pöllöt ovat kyllä upeita lintuja. Hiiripöllö taitaakin olla vähän yleisempi pöllö, kait? ☺


    Satu,ei sitä tiedä milloin sinuakin lykästää. Hyvää pääsiäistä!

    Anneli, kiitos. Hyvää pääsiäistä!

    Mustakissa, onpa teilläkin ollut kiva pöllökohtaaminen ☺. Hyvää pääsiäistä!

    Tillariina, aikamoinen munkki tuo oli, kun ihan omaan pihaan tuli ☺



    VastaaPoista
  11. Komea pöllö ja hyvät kuvat sait! Ajatella, jos vaikka alkaa viihtyä useamminkin pihapiirissäsi ja pääset uudestaan kuvailemaan. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  12. Upea pöllö! Itse en muista koskaan nähneeni pöllöä luonnossa. Niissä on jotain todella hellyyttävää. Mukavaa pääsiäisen aikaa!😊

    VastaaPoista
  13. Mwillä ne nähnyt pöllöt oli kyllä kai jotain muuta, kuin tuo sama. Jossain muistiinpanoissa sekin tieto on merkittynä, mutta eipä sitä osaa etsiä, kun ei tarkkaa ajankohtaa muista.

    VastaaPoista
  14. Hieno havainto! Kylätiellä havaitsemasi pöllä näyttää kuvista aika paljon pienemmältä, mutta kuvista kokoa on vaikea arvioida, joten sinä tiedät kyllä paremmin :) Muutamaan kertaan olen pölläjä nähnyt, kertaakaan en näin läheltä tai valoisaan aikaan, kuin sinä.

    VastaaPoista
  15. Vau! Eipä ihme, että kahvi meinasi jäähtyä.

    VastaaPoista
  16. Siis vau, pöllö omalla pihalla.
    Hienot kuvat sait.
    Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  17. Siis vau! Onpas ollut upea vieras pihalla! ♥♥♥

    VastaaPoista
  18. Kiitos kaikille kommenteista ❤ Vastaan nyt vielä yhteisesti, kun niskavaivan takia vähän himmailen. Pöllö tuli eilenkin pihalle, joten ihan satunnainen vieras hän ei nyt ollut. Kiitos pääsiäistoivotuksista. Hyvää pääsiäistä kaikille!

    VastaaPoista
  19. Varmastikkin hieno kokemus nähdä lapinpöllö noinkin läheltä!?
    Ja hienoja kuviakin olit saanut siittä!
    Hyvää Pääsiäisen aikaa sinne sulle!

    VastaaPoista