Ensiksi kokemuksia joulukielon hyötämisestä. Marraskuun puolivälin jälkeen kaivoin mökiltä vesisateessa, sormet kohmeessa kielon juurakoita ylös maasta. Koitin löytää mahdollisimman paljon niitä pulleampia alkuja, jotka ovat kukkaversoja. Kotona otin sammaleella peitetyt juurakkoruukut marraskuun lopulla kylmästä ulkoeteisestä sisälle. Samalla kostutin juurakot läpimällä vedellä ja pistin hyllyyn tekeytymään. Kun versot olivat noin 5 cm:n mittaisia, pistin ne ikkunalle valoon kasvamaan. Kun kukkanuppuja alkoi näkyä, kastelin lannoitevedellä.
Nyt kielot sitten kukkivat, sopivasti jouluksi. Kovin muhkeita eivät ole, vaan paremminkin hentoja ja pikät varret tahtovat kaatuilla. Mutta aivan ihanan kesäinen kielon tuoksu noista tulee, niin että suorastaan kuulen käen kukkuvan, kun pistän silmät kiinni.
Viimeisissä kuvissa esimerkit muutamista pakettikorteista ja pipareista, jotka ehtivät jo melkoisesti huveta ennenkuin ehdin tallettaa niitä kameralle.
Mukana haasteessa:
Palaan vielä ennen joulua blogiin, mutta satunnaisille vierailijoille toivotan jo Hyvää Joulua!
Ihanat kielot ja ihanat piparit <3
VastaaPoistaVautsi - aivan kerrassaan ihastuttavat =) En tiennytkään, että kieloja voi näinkin kasvattaa, joten kiitos vinkistä ja ihanaa joulun odotusta
VastaaPoistaSyksyn Lehti, kiitos <3
VastaaPoistaJori, kyllä vaan. Googlettamalla löytyy varmaan vielä tarkempia ohjeita kasvatukseen.
Ensi vuonna 2017, itsenäisyyden juhlavuonna, täytyy ehdottomasti muistaa kielojen kasvatus! Nämä ovat niin viehättäviä!
VastaaPoistaTyylikkäitä ovat korttisi ja eipä ihme että piparit hupenivat jonnekkin.
Nuohan on tosi kauniita! Kuvat ovat samalla talvisia ja kesäisiä:) Meilläkin kasvaa luonnonvarasia kieloja, onko nuo sinunkin ihan sellaisia?
VastaaPoistaVikki, kyllä kannattaa kokeilla kielojen kasvatusta, niiden kukinta on palkitsevaa näin keskellä pimeää talvea.
VastaaPoistaMetsäntyttö, kyllä, ihan perussuomalaisia luonnonkieloja mökkipihalta :)
Kauniit kielot ja tuoksu on varmasti mahtava!
VastaaPoistaNiin lumoavat kuvat kieloista...ja ihan itse hyödit ne!
VastaaPoistaIhanaa!
Oikein herttaista joulun aikaa sinulle, miehellesi ja Seemille!
Tämä täytyy laittaa muistiin ensi joulua varten! Niin ihanat kielot!<3
VastaaPoistaHiljattain näin jollain Instassa kieloja, oli ymmärtääkseni toiminut sanoin kuin sinä. Äidilläni oli hääkimpussa kieloja vuonna -68, tapaninpäivänä! Jos harjoittelen ensi vuonna, niin kultahääpäiväksi osaan jo...:)
Miten ihana idea ja kuinka kauniit kielot! Todellakin kesä talven keskellä.
VastaaPoistaHyvää joulua!
Mainio idea! Tuota voisi kokeilla ensi vuonna itsekin. :)
VastaaPoistaIhanat kielot, muistutappas ensi syksynä meitä, että muistamme kaivella juurakoita:)
VastaaPoistaToivotan nyt tässä vaiheessa hyvää joulua, sillä voi olla, ettei huomenna ehdi koneelle<3
Kurjenkello, hiukan tuoksu on ärsyttänyt kurkkua ja nenää, mutta ei haittaa :)
VastaaPoistaSusanna, lämmin kiitos toivotuksista!
Taina, minun vanhempani ovat menneet naimisiin -67, joten kiitos kultahääpäivämuistutuksesta!
KAtja, kiitos ja hyvää joulua sinulle!
Varpuslintu, kokeile ihmeessä.
Mustakissa, täytyypi laittaa muistutus korvan taakse :) Kiitos ja mukavia joulun valmisteluja.
Mielenkiintoista! En ole koskaan aiemmin kuullutkaan tällaisesta, että kieloja voi kasvattaa sisällä.
VastaaPoistaPakettikortit ovat niin kauniita, kuvasi ihanan jouluisia.
Onnellista joulua Sinulle ja läheisillesi!
Hentoa kauneutta!
VastaaPoistaKielot ovat niin herkän kauniita, hyvin olet osannut valita kukkivat yksilöt :-) Voi miten herkullisen näköisesti koristeltuja pipareita, nam.
VastaaPoistaHyvää joulua ja lämmintä joulumieltä. Terkuin Katja
Ihanat kuvat!
VastaaPoistaHyvää joulua sinulle!
Aivan ihanat kielot. Ja nuo kauniit piparit. - Hyvää joulua myös sinulle!
VastaaPoistaJoulukielot ovat ihania!
VastaaPoista