sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Uusia kukkia

Nyt voikin alkaa odottaa kevättä ja puutarhahommia! Onni potkaisi ja voitin Parasta aikaa-blogin arvonnasta ihanan Garden Girlin puutarhaessun. Kiitos Tarjalle!
Joskus aikoinaan minulla oli monta soilikkia, mutta sitten oli tilanpuutteen ja vähäisen ikkunavalon vuoksi luovuttava niistä. Nykyisessä kämpässä on paljon ikkunavaloa, joten nappasin mökkireissulla kaupan alelaarista euron soilikin. Kasvissa oli ostohetkellä muutama lakstunut kukka jäljellä, mutta soilikit on helppo saada uudestaan kukkimaan.
Samettinen tummanpunainen sävy miellytti silmää eniten, kun valitsin kukkaa kaupassa.

Tämä keltainen krysanteemin tapainen kukka on Ajania. En ole ennen tällaista tavannut, joten otin vain yhden kappaleen testiin lankaköynnöksen kaveriksi pihalle. Kivasti nuput ovat auenneet. Sen verran pieni tämä kasvi on, että näitä voisi olla useampi yhdessä.
Mukana haasteessa:

9 kommenttia:

  1. Paljon onnea voitosta.. kauniin puutarhaessun voitit:)
    Sinulla on kaunista kukkailottelua<3

    VastaaPoista
  2. Tänä kesänä tuollainen puutarhaessu olisi ollut kyllä ihan huippu. Olisin voinut änkeä taskut täyteen tavaraa ja saanut ehkä täten enemmänkin aikaiseksi tehtyä jotakin hyödyllistä. Meidän piha on niin iso, että ei sitä ihan noin vain lähde jonkin pienen esineen takia pomppimaan kyynärsauvojen kanssa pihan toiselle puolelle. Mm. salaattia kylvän pitkin kesää, mutta tänä kesänä sekin on jäänyt vain haaveeksi, kun en millään ole jaksanut lähteä siemeniä hakemaan. Siemeniäkin olisi voinut olla tuolaisessa pussissa koko ajan. Myös rikkaruohon poistovälineitä olen kaivannut pitkin kesää.. ja puhtaita pusseja, johon olisin salaattiaineksia voinut kerätä..
    Toivottavasti ensi kesänä koipi olisi kunnossa, mutta voisin kyllä silti tuollaisen hommata. Ihana! :D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana essu! Onnea!
    Ja todella kaunis väri tuossa soilikissa.

    VastaaPoista
  4. Hauska, kaunis ja käytännöllinen tuo essu! Ja kukat kauniita:)

    VastaaPoista
  5. Villa Tuta, kiitos ja kiva kun löysit blogiini :)

    Jenspa, voi sinulle olisi kyllä essu ollut tarpeen. Onhan se kätevä kelle tahansa, mutta sauvojen kanssa varsinkin.

    Hannele, minunkin äidillä on ollut :)

    Mustakissa ja Metsäntyttö, tuosta essusta olen haaveillut monena kesänä. Garden Girlin tuotteet on huippuihania, ostin viimesyksynä kitkentälapion ja se on ollut huippuhyvä.

    VastaaPoista
  6. Upea yhdistelmä tuo keltainen ajania (uusi tuttavuus minullekin) ja lankaköynnös! Sopivat kauniisti yhteen. Kivan näköinen on myös tuo uusi essusi.

    VastaaPoista
  7. Tykkään, tykkään!<3 Ihana essu (jotain tuollaista voisi ommella itselle...) ja todella kaunis väri soilikissa, ja nuo ulkokasvit on myös ihanat.:)

    VastaaPoista