lauantai 19. joulukuuta 2015

Valmisteluja

 
Kävin tänään hommaamassa joulukuusen. Meillä ei ole ollut kuin pari kertaa joulukuusi, vaikka tykkään, että paras joulutunnelman tuoja kotona on joulukuusi. Muuta ei tarvitse olla. Nyt päätin hommata kuusen ja kävin sen heti aamulla valitsemassa. Kuusi toimitettiin kotiovelle ja nyt se odottelee ulkoeteisessä sisään pääsyä. Kun kerran useamman kympin kuusesta maksoin, aion nauttia sen kauneudesta kauan, ettei tule haikea olo sitten loppiaisen korvilla. Tyvestä sahasin muutaman sentin pois ja kun annan joka päivä vettä, niin ihme on jos ei loppiaisen yli kestä. Samaisella reseptillä kuuset on ennenkin rapisematta selvinneet. Tosin tämä kuusi on sahattu jo joku aika sitten kasvupaikaltaan. Ainakaan väärästä hoidosta se ei nyt tule kärsimään.

Kuvan kranssin koristelin ulkoeteisen oveen ilostuttamaan kotiin saapuvaa.
Hyvää viikonlopun jatkoa!

5 kommenttia:

  1. Kaunis kranssi. Minun piti tänään hakea mustikanvarpuja, että tekisin kranssin ulko-oveen, mutta pimeys ehti ensin. Täytyy huomenna yrittää uudelleen.

    VastaaPoista
  2. Kuusi tekee minustakin sen joulun. Äsken mallattiin kuusta sisäälle, mutta miehen hommaama kuusi, paljon tavaraa ja pienet tilat sekä l-e-v-e-ä kuusi ei sovi yhteen. Huomenna katsotaan löytyisikö kapeampaa, jos ei, saa tuo olla ulkona ja sisälle ostan sypressin tai huonekuusen..:)

    VastaaPoista
  3. Mustakissa, pimeys tulee niin hirvittävän aikaisin, että pitää heti aamusta olla kyllä liikenteessä jos meinaa jotain nähdä.

    Irmastiina, on se sellaista sovittamista. Minäkin joudun vaihtamaan huonekalujen järjestystä. Saapi nähdä tuleeko siitä rumbasta kisumisulle stressi :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kranssi. Ja kyllä kuusi riittää joulun tuojaksi.

    VastaaPoista
  5. Meidän kuusi on vielä pussissa, mutta huomenna näen millaisen mies osti. Jännittävää. :) Kädet taas turpoavat kun asettelen kynttilöitä, alleginen neulasille. No, onhan sitä lääkettä.

    VastaaPoista