lauantai 31. lokakuuta 2015

Käpyihin hurahtanut





Minulta jäi kanervien ostaminen sen verran viimetinkaan, että kaupasta ei enää löytynytkään mitään kunnollista, joten piti turvautua luonnonmateriaaleihin syysistutusten suhteen. Näin netissä kimppuja joita oli tehty kävyistä mistä keksin tehdä kuusenkävyistä kanervankorvikkeita roskiksesta löytämääni laatikkoon. Ensin kokeilin tehdä kimppuja, eli langoitin kävyt rautalangalla suomujen alta puolitoista kierrosta, jättäen langat pitkiksi, että niistä saisi varret niikuin kukillakin on. Tähän tekniikkaan kului kamalan paljon rautalankaa ja varret oli aika vaikea koota yhteen nätisti. Sitten muistin, että kaapissa on vanhoja kukkasienenjämiä, joita voisi käyttää myös. Langoitin kävyt samalla tavalla, mutta katkaisin rautalangan nyt lyhyeksi. Tällä tekniikalla sai paljon helpommin ja kauniimpia käpyasetelmia tehtyä.  Kukkalaatikko oli hiukan liian pieni, siihen olisi voinut laittaa kävyt ehkä nätimminkin, jos olisi ollut pitkulainen kukkasieni ja jos sammalta olisi ollut enemmän, olis voinut jättää nuo roikalemaiset havut pois (katkoin mökiltä pihakuusen oksia, jotka olivat vähän riippamallisia). Tulipahan kokeiltua jotain uutta, tätä ideaa voi joskus myöhemmin kehitellä paremmaksi.

Mukavaa Pyhäinpäivää ja viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Kauniita asetelmia. Hyvää pyhäinpäivää:)

    VastaaPoista
  2. Onpas ihana idea! Tuota en ole huomannut vaikka käpyjä on meidän vanhan talon ja puutarhan ympärillä runsaasti. Pitääpä ryhtyä keräilemään. Saatan kokeilla myös valkoisella suihkauksella maalia noihin käpyosiin. Hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
  3. Tua onki kokeelemisenarvoone irea! Ei mullakaa oo viälä ku muutama kanerva. Vois terassille jotaki häkkyröörä. Kivan korin oot löytäny ihan ilimaaseksi.

    VastaaPoista
  4. Kävyt pelastavat monet ideat!
    Kunhan vain oravat eivät niitä hoksaa...
    Täällä on isoja pinjamännyn käpyjä ja niitä on mukava käyttää somisteina.
    Hirmuisen ihanaa kurpitsajuhlaa sinne!

    VastaaPoista
  5. Kauniit asetelmat!
    Kävyistä saa vaikka mitä.

    VastaaPoista
  6. Hienot asetlmat olet kävyistä tehnyt, tykkään tosi paljon.
    Mä käytin myös käpyjä kranssiin, joita tein.
    Suihkutin niihin valkosta maaliakin vähäsen.
    Mutta olikin kiva idea tämä sun tekemäsi juttu!
    Hyvää Pyhäinpäivää sulle!

    VastaaPoista
  7. Onpa hauskat. Kävyt suurena määränä muodostavatkin kaunista pintastruktuuria näköjään.

    Ihailen aina, kun näen kauniita syysasetelmia. Itsekin niitä joskus tein, mutta nyt on aika karannut muihin puuhiin...:)

    VastaaPoista