Talvikausi on siitä mukavaa aikaa, että malttaa tehdä käsitöitä ym. sisähommia, kun puutarhassa ja ulkona ei tule oltua niin paljon. Toin mökiltä vanhan kulahtaneen jakkaran, joka kaipasi uutta pintaa. Kangaspäällys oli aika likainen ja puupinta pahasti lohkeillut. Halusin jättää jakkaran lohkeumat ja kolot näkyviin, joten pistin alle nurkkakohtiin hiukan lisää mustaa maalia ennen valkoista pintaa. Lopuksi vielä hioin nurkkia, että musta maali näkyisi alta.
Kun jakkaran pinta oli lopuksi kuin puhdas taulu, en voinut vastustaa houkutusta laittaa siihen vielä jonkin kuvan. Pihlajaperhosesta piirtämäni kuvan tulosteen siirsin Art medium-liimalakalla jakkaraan.
Marketin alepöydästä tarttui mukaan huonekoiso, joka oli tarkoitus viedä appiukolle isänpäivänä. Hajamielisenä kuitenkin unohdin juhlapäivänä kukkapaketin kotiin ovenpieleen, joten yritän nyt pitää tätä hauskannäköistä kasvia itse hengissä. Koisokasvit ovat hyvin myrkyllisiä, joten on parempi säilyttää se kissan ulottumattomissa. Läheisellä kirppiksellä oli alepäivät. Löysin muutaman kirjan lähes ilmaiseksi. Kuvan kirjassa (Kukkien kieli, antologia, runoja ja proosaa) on aivan ihastuttavia taidekuvia ja runoja kasveista, eikä kirja maksanut kuin 75 senttiä. Olen ostanut kirppiksiltä usein kirja-aarteita, varsinkin puutarhakirjoja. Suurin löytöni taitaa olla "Tammen suuri puutarhakirja"-sarja 4 eurolla. Tuon sarjan "perennat"-osiota raahaan kodin ja mökin väliä kaiken kesää.
Tulipa kiva jakkara ja ihana löytö kirppikseltä! Tänään juuri hypistelin Plantagenissa valkoista syklaamia, mutta päädyin valkoiseen jouluruusuun.
VastaaPoistaKaunis jakkara syntyikin sun taitavissa käsissässi.
VastaaPoistaJa hienot kirjalöydöt olet kirppikseltä tehnyt.
Kaunis jakkara. Minäkin ostelen kirjoja kirppareilta varsinkaan puutarha/kasvikirjoja en voi vastustaa.
VastaaPoistaInna Vaara, jouluruusu on kaunis, minulla sitä ei vielä ole ollut.
VastaaPoistaHarakka, jotain pientä uutta. Suosin mieluummin kierrätystä kuin uuden ostamista,
Cheri, kirppariostoksista lompakkokin tykkää :)
Kaunista tuli.
VastaaPoistaPekka, ainakin itse tykkään :)
VastaaPoista