Itäisessä Helsingissä

Eilen minulla oli asiaa Itäiseen Helsinkiin, joten ajateltiin puoliskon kanssa käydä samalla katselemassa "nähtävyyksiä". Annalasta löytyikin kaunista katseltavaa puutarhojen ystäville. Vähän oltiin hämillämme alueesta, kun mistään ei löytynyt ensin opastaulua. Niinpä löysin jossain vaiheessa itseni poukkoilemasta vuokraviljelypalstoilta (anteeksi kaikki viljelijät), kun en tajunnut alueen yhtäkkiä muuttuneen sellaiseksi. Sitten kun oltiin poistumassa koko alueelta, löysimme poismenotietä opaskyltin. Vähän harmitti ja ihmetytti sen sijainti.

Vantaanjoki laskee Vanhankaupunginlahdessa koskena mereen.Viereisessä puistossa virtasi taas suloinen puro keskellä vihreää nurmikkoa.

Vähän pohjoisempana Vantaalla käytiin vielä kävelemässä joen varrella. Pusikon keskeltä löytyi vanha viehättävä kyltti.

Viileää

Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia teitä ahkerasti blogissani vieralleita ja varsinkin jokaista kommentoijaa. Itse olen vieraillut entistä vähemmän kommentoimassa muiden blogeissa, pahoittelen. Meillä on ollut ikäviä ongelmia nettiyhteyden kanssa ja kaiken lisäksi sitkeä niskajumitus on pakottanut vähentämään tietokoneen käytön minimiin. Parin kuukauden päässä on muutto toiselle paikkakunnalle ja sekin alkaa jo täyttää ajatuksia, samoin mahdolliset muutokset työasioissa. Koetan kuitenkin edes jonkin verran pitää tätä blogia yllä, sillä tämä on kivaa puuhaa!

Nyt on viimeistään aika kaivaa villapuserot ja -sukat esille ja pistää kesätamineet varastoon. Tervetuloa syksy ja ihanat viileät sävyt!

Lammella

Taivaan hempeä sini hellii kepeällä vapaudella, lehden vihreys tyynnyttelee rauhalla ja pilvien valkea hivelee pehmeällä lempeydellä.

En kyllästy katselemaan lammen pinnalla väräjäviä kuvioita, värejä. Pieniä yksinkertaisia asioita. Kun katselen veden pinnalta heijastuvien pivien kulkua, katoan jonnekkin aivan toiseen maailmaan, missä ei kuulu liikenteen melua, ei tuoksu pakokaasu, ei ole kiirettä ja pakkoa.

Iltakävelyllä

Kohti auringon laskua.

Melkein joka päivä on ulkoiltu tunnin verran läheisessä puistossa, metsikössä ja pihalla. Satoi tai paistoi, kaikki säät sopivat. Seikkailut ovat olleet huimia. Välillä juostaan rusakoiden perässä tai tehdään yllätyshyökkäyksiä pikkulintujen perään, niin että ihmisemo saa kamalia sätkyjä.

Nurkan takana on aina jotain mielenkiintoista. Jos siellä näkyisi koira tai kissa, niin sitä vastaan lähdettäisiin juoksujalkaa. Ihmisiä nähdessä piiloudutaan maahan painautumalla. Lapsia pelätään kaikkein eniten. Vaikka lasten leikkialueen hiekka on niin ihanan pehmeää piehtaroida. Leikkialueelle ei kuitenkaan saa mennä, paitsi joskus salaa.

Ruoho maistuu hyvälle! Nam!

Välillä pitää painautua ihmisemoa vasten, kun vastassa on yhtäaikaa suuri ja pelottava mutta niin kiehtova maailma.

Terapeuttista

Jo aikaa sitten löysin kierrätyskeskuksesta tyhjän ja kulahtaneen taulukehystrion, jolle ajattelin löytyvän vielä joskus käyttöä. Niinpä kevättalvella heittäydyin taiteilemaan, ihan lapsenomaisesti herkuttelemaan väreillä ja niillä materiaaleilla, mitä kaapista löytyy.

Kesällä juttelin erään iäkkään rouvan kanssa. Hän piti askartelusta. Hän kertoi, että kun alkoi tehdä jotain luovaa, hänestä tuli jälleen pikkutyttö ja silloin unohtui kaikki muu. Tekeminen vei mukanaan kuin leikkiin, omaan maailmaansa.

Samalta tuntui minustakin taulujen kanssa. Välillä ne unohtuivat pöydälle, kun inspiraatio oli kadoksissa, mutta sitten taas kun innostuin, lumouduin tekemisen riemusta.

Tauluja tehdessä tuli mieleen, että lapset eivät pakerra leikin parissa väkisin, hampaat irvessä, vaan nauttivat ja jos leikki ei luista, lähtevät muihin puuhiin. Välillä tuntuu, että aikuisen maailmassa harrastuksistakin on tullut väkisin pusertamista, suorittamista, muille tai itselle näyttämistä, kalenterin täytettä. Minne on unohtunut hulluttelu, vapaus, lumoutuminen, leikki ja armollisuus itseä kohtaan. Sellainen terapeuttinen tekeminen, mistä tulee hyvä olo.

Valossa syksyn häivähdys

Elokuun valossa on selvästi jotain erilaista. En tiedä, ehkä kylmän ilman kosketus tekee siitä toisenlaisen, ehkä matalla paistava aurinko. Katselen valoa mustikan varpujen läpi, katselen punerrusta honkien kyljessä. En saa tästä valosta tarpeekseni, valosta joka saa maan hehkumaan kultaisena kuparina. Linnut istuvat rivissä langalla kohti laskevaa aurinkoa. Niin ne ovat tehneet läpi kesän, mutta nyt niiden olemuksessa on haikeus.

Kaunista viikonloppua sinulle ystäväiseni.

Kissakuvahaaste: Kuuma

Nyt alkaa jo olla viileämpää, minkä kyllä huomaa kisumurun aktiivisuuden lisääntymisestä. Helteellä taas makoiltiin, makoiltiin ja makoiltiin. Yleensä kyllä lattialla pitkänä raatona köllöttäen, ketarat kohti taivasta. Joskus ilta-auringon paistaessa raahauduttiin kiipeilytasolle retkottamaan ja ihailemaan auringon kultaisia sävyjä.





Muita kissakuvahaasteen "kuuma"-aiheisia kuvia löydät täältä.

Kuiskaus riittää

Elämä kasvaa hiljaisuudesta.
Siemenet kypsyvät sen sylissä.

-Anne Fried-

Arvonta suoritettu...

Virallisen valvojan läsnäollessa.


Kiitos kaikille osallistujille ja arvontaan kommentin jättäneille! Luin osallistumisvastauksenne ajatuksella. Kommenteistanne oli paljon iloa ja hyötyä blogin tulevaisuutta ajatellen. Jatkan samaan malliin, ehkä vähän harvempaan tahtiin tänä syksynä, mitä aikaisemmin.

Onneksi olkoon yllätyspaketin voittajalle Haltiakummille!

Näpertelysatoa

Askartelulehti Taika:ssa oli numerossa 6-7/2010 kiva malli vessapaperirullasta tehdystä perhosesta. Kokeilin tuota hyvää kierrätysideaa muutaman kortin verran. Olisi pitänyt olla vähän parempaa liimaa käytössä, osien liittäminen oli aika työlästä hitaasti kuivuvan liiman takia.

Samassa lehdessä oli paljon luonnonmateriaalista tehtyjä askarteluja. Tässä joitakin kortti-idoita. Nyt vaan puiden lehtiä ja neulasia keräämään!

Muutamat tyynynpäällisetkin olen vihdoin saanut valmiiksi. Tyynynpäälliset syntyivät, kun testailin eri tekniikoita yhteen ja sekaisin. Sellaista Peppi-tyyliä taas kerran!

Muutama hörhellyskortti. En osaa välttää pitsejä ja kukkia :)

Pieniä vihreitä ihmeitä

Onni on
pieni vihreä lehti
olemus täynnä sydäntä
iloksi ihmiselle.

Yhdessä vierekkäin
katse samaan suuntaan.

Kun kylvin kevättalvella kesäkukkia ja köynnöksiä, osa siemenistä oli omista kasveista viime kesänä kerättyjä. Alkukesästä, kun muut kasvit aloittelivat kukintaa, ihmettelin sydämen muotoisia, pieniä lehtiä ja ajattelin, että ovat vähän erilaisia kuin muut. Hiukan ne muistuttivat mustasilmäsusannan lehtiä. Kun nuppuja alkoi muodostua, aloin todella ihmetellä, mitä olinkaan kylvänyt. Nuput eivät näyttäneet tutuilta. Lopulta nupuista alkoi pulpahdella sieviä ja hentoja keijunmekkoja. Olinko kylvänyt niitä? Viimeksi minulla on ollut keijunmekkoja parvekkeella monta kesää sitten. Ilmeisesti pienet siemenet olivat unohtuneet siemenpurkkiin, enkä ollut huomannut niitä edellisen kesän kylvöksiä laitellessani. Ihme, että vielä itivät ja kukkivatkin.

Kissat

eivät lähde kävelylle mennäkseen jonnekkin,



...vaan suorittaakseen tutkimuksia.

-Sidney Denham-

Sadepäivän virkistystä

Viikolla eräänä harvinaisena sateisena päivänä käytiin puoliskon kanssa tutustumassa ITE-taiteen näyttelyyn Nurmijärven Taaborinvuoren museoalueella. Ihastuttavia, lystikkäitä ja hienoja teoksia löytyi tuosta näyttelystä.

Museoalue vanhoine rakennuksineen oli sinänsä viehättävä ympäristö tutustua.



Kirsti Mäen ajatelmia näyttelyssä:

Keveyttä

Pois huolten hautomot, murheen mustat pilvet.
Harteille hahtuvan keveyttä, sydämeen ilon ikuisuutta.

Elokuu

Kaukaa siintää
väri,
vaiko sävel.
Mitään ei maksa
maailman kaunein taulu:
Niittyjen, peltojen,
tähkien täyttämä
elokuun yö.

-Einari Vuorela-