Mikä vanhassa tunnelmassa ihmistä kiehtoo?
Onko yhtenä syynä nykypäivän huima muutostahti elämänmenossa. Kokoajan kehitetään uutta. Jatkuvasti pitää olla perehtymässä uuteen teknologiaan, tietoyhteiskunta pursuaa jatkuvasti uutta tietoa, ihmistä kaiken hallinnan pakko ahdistaa. Vanha tuo kauneuden lisäksi tunteen pysyvyydestä, turvallisuudesta, rauhasta, maanläheisyydestä, yksinkertaisuudesta.
Kun voisi hetkeksi pistää elämännauhan pauselle ja kelata kasettia vaikka vuosisadan verran taaksepäin. Se olisi mielenkiintoista ja opettavaista. Vanha kuiskii tarinoita meneestä elämästä.
Nämä ajatelmat saivat mielessäni pyörimään suosikkiartistini Jonna Tervomaan "Keskeneräinen" -kappaleen sanat:
"Kuvittelin vaan
Ei musta ehkä koskaan tulisikaan yhtään valmiimpaa
Mä luulin oppineeni kaiken,
mutta mun on turha luullakaan
Kaikki edessä muuttuu paljon nopeampaa
Enkä mä ehdi mukaan
Ei musta ikinä saa valmiimpaa
Ei musta ikinä saa yhtään tämän valmiimpaa
Kuvittelin vaan.
Mä tein kaikki suunnitelmat ihan turhaan,
niitä muutetaan
Eikä mitään, minkä tiesin
todella oo koskaan ollutkaan
Kaiki edessä muuttuu paljon nopeampaa,
Enkä mä ehdi mukaan
Ei musta ikinä saa valmiimpaa
Ei musta ikinä saa yhtään tämän valmiimpaa
Mä kuvittelin vaan
Kaikki edessä muuttuu
Enkä mä ehdi mukaan
Mä en tiedäkään mitään
Ei musta ikinä saa
Yhtään tämän valmiimpaa"
Vanhoissa tavaroissa viehättää niihin sisältyvä tarina. Uusissa ei tarinaa ole.
VastaaPoistaKaunista! Itsekin kuvaan usein vanhoja lukkoja (jos vain jossain näen ja on kamera mukana) ja pelkkä seinäkin voi olla halkeamineen upea.
VastaaPoistaKuinka voisi edes
VastaaPoistasanoiksi pukea sen,
mitä kamera on osannut
tavoittaa, juuri ne
ajan ihanat rypyt
vanhoissa esineissä!
Ne aivankuin elävät ja
hengittävät ja kosketus
jää mieleen, kuin ikävä...
Hanne,
VastaaPoistakun vaan tietäisi niitä tarinoita. Valitettavan usein käy niin, että aikanaan eläneet ihmiset ovat vieneet tarinat mukanaan, eikä jälkipolvilla ole niistä tietoa.
Satu,
vanhaa kannattaa tallentaa kameralla talteen ennenkuin nykyajan abloyt valtaavat kaikki paikat.
Herne,
murehdin jo sitä, että kaikki se itselle vanha rakas kerran katoaa...kun vanhat rakennukset alkavat rapistua ja ovat pian vain muistoissa, niinkuin ihmisetkin.
Ps.
VastaaPoistaKiitos Runosta!
Eihän täällä
kukaan valmiiksi tule,
keskeneräiseksi jää!
Ilo! vajavaisuudesta
tässä ja nyt!
Trina
VastaaPoistaSehän se,
IKÄVÄ jo nyt,
katoavaisuuden
tuskaa kannetaan.
Herne,
VastaaPoistavajavaisia ollaan ja sellaisina pysytään. Kaikki materia katoaa ja meistä jokaisesta aika joskus jättää, mutta taivaassa toivon tapaavani monta läheistä ja ystävääni.
Voi Trina,
VastaaPoistaminäkin toivon
ja toivon, siltikin,
vaikka toivo joskus
katoaisikin, kun
erhdyksessä katselee
näillä tavallisilla
silmillä!