Nyt ei ole kiirettä,
nyt en juokse,
nyt en suunnittele,
nyt en tahdo.
Nyt en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.
Nyt tyynnyn,
nyt olen levolla
rauhassa, vapaana
kuin heikko lapsi,
enkä tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.
Ja kun valo hyväilee
ja hiljaisuus ottaa syliinsä
ja virtaa minuun
ja luo minua uudeksi,
kun en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa:
on uusi hedelmä tulossa…
toisia varten…
kypsymässä hiljaa
voima, voitto…
jos en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.
Erzébet Túrmezein: Jos en tee yhtään mitään
Tuon filosofian kun nyky-yhteiskunnassa osaisikin sisäistää! Tuntuu että on aina kiire tehdä jotain, ettei ole edes sallittua olla vain, olla tekemättä mitään. Mutta sellainen pysähtyminen, tekemättömyys ja vain oleminen, kuinka se eheyttääkään sielua. Kunpa vaan malttaisi aina antaa vain olla, pysähtyä useammin, tehdä ei mitään.
VastaaPoistaNiin kiinnostavia ja syvällisiä ajatuksia sinulla. Laittaa minutkin miettimään. Tykkään kovasti :) (puhumattakaan taas sun kuvista! :)
Marika, kiva jos tykkäät ajatuksista ja kuvista. Kerron vaan siitä mikä minua mietityttää ja uskon, että moni ajattelee samansuuntaisesti, toki myös muunlaiset mielipiteet ja kokemukset elämästä sallittakoon.
VastaaPoistaTekstistä päätellen lepopäivä menossa! Kun ikää kertyy aina vain paremmin ymmärtää levon merkityksen. Täällä pääkaupunkiseudulla kaikilla on kiire. Aina.
VastaaPoistaKun on levännyt sen jälkeen on toisenlaista tarttua arjen askareisiin.
Hanne, se on totta, että pääkaupunkiseudulla kaikilla on kiire. Ja se tarttuu helposti tai ainakin rasittaa, jos itsellä ei ole kiire tai ei halua olla kiireessä mukana.
VastaaPoista