Metsästä kaupunkiin

Kun hän tuli kaupunkiin
hän ei osannut vielä pelkoa
vapaa kesytön metsäneläin.
Silmissä läikkyivät siniset metsät
lainehti avarat pellot
ja tuuli humisi ympärillä.
Hän katsoi kohti katseessa ilo:
metsätuulen terveiset.

Katsoi
vaan ei löytänyt vastaanottajia, kohtaajia.
Kadut vilisivät ohikulkijoita,
ohitsekatsojia, väistäjiä, pelkoaan pakenevia.
Hän kulki kauas syvälle kaupunkiin
katseessa hämmästys
kysymys huuto.

Monien syksyjen jälkeen
hän oppi kaupungin: oppi pelon.
Oppi kulkemaan ohi
katsomaan ohi, katsomaan katsomatta.
Metsien läikky kuoli silmistä.
Tuuli ei enää laulanut: se ulvoi
valitti kuin sairas eläin katukuiluihin vangittu.
Mutta jalat - jalat eivät unohtaneet
eivät oppineet katuja.
Ne muistivat neulaspolut
muistivat nurmen ja sammalen.
Ne ikävöivät.
Ikävöivät yhä.

-Maaria Leinonen-

Alkaa taas Suomi valua mökeiltä kaupunkiin. Olemuksissa kasvaneet parrat, rehottavat kainalokarvat, kovettuneet kantapäät. Kalalta tuoksuvat miehet ja lapset, takkuiset, pitkät heinätukat. Käsilaukkuihin varataan käsihuuhdetta, aletaan taas meikata, ollaan fiksuja, niinkuin ihmisten ilmoilla ollaan. Palataan sivistyksen pariin ja toivottavasti myös sydämen viisauden.