Pienen harmaan murun talvi

Tänä talvena on satanut paljon lunta. Pidän lumisateesta.Välillä koitan metsästää vinhasti lenteleviä hiutaleita ikkunalasin läpi tassullani, mikä huvittaa kovasti ihmisemoa. Kyttään työkseni naapureiden liikkeitä keittiön ikkunasta, siitä raksukaapin vierestä. Välillä käyn kaapilla huomauttamassa, että herkkuja voisi taas tarjota. Söpöä naamaani on kuulemma vaikea vastustaa ja pieni avuton naukaisukin tehoaa aika hyvin. Vyötärönseutuni ei kuulemma saa kasvaa enää yhtään. Eläinlääkärisetä sanoi painoni olevan nyt sopiva. Kiva setä, vaikka nipisteli neulalla pyllyäni. Silti menin kiehnäämään sen jalkoihin. En kanna kaunaa. Se setä jutteli mukavia ja ihmisemokin höpötteli, vaikka yleensä se on aika hissukseen vieraiden ihmisten kanssa. Kertoili minusta kaikenlaisia juttuja. Minua hiukan hävetti ne jutut ja koitin kääntää huomion muualle, yrittämällä hyppiä kaappien päälle.

Kotona ihmisemo puhuu kesästä ja miten sitten ollaan paljon ulkona. Ja välillä muistellaan. Laitan silmät sirrilleen ja mietiskelen viime kesää, miten keskellä yötä seisottiin pihalla ja katseltiin pääskysten lentoa. Osaavatkohan pääskyset tänne uuteen kotiimmekin pesimään? Nyt ulkona on liian kylmä. Välillä pääsen pihalle, mutta käyn vaan äkkiä portailla kääntymässä ja nuuskimassa hiukan ulkoilmaa. Välillä pitää nenä kohti taivasta tuoksutella, joko kevät tulisi. Ihmisemo nauraa, että kylkeni vaappuvat kuin palkeet, kun nuuskutan niin kiihkeästi. Ulkona tuoksuu koira. Naapurustossa on niitä montakin. Naapurin koiranpentu näyttää veikeältä. Ulkona piipahtaessa menisin mielelläni soittamaan naapurin ovikelloa, mutta aina minut houkutellaan sieltä pois. En ymmärrä miksi kaikki kiva on kiellettyä. Onneksi ikkunasta näkee, kun se koiranpentu pomppii iloisesti pihalla. Oikein pitää nousta takajaloille ruutua vasten katsomaan, että näkee kunnolla.

Onnekseni ihmisemo on nyt paljon kotona. Koitan pitää sen aloillaan hyppäämällä syliin, kun se istahtaa, varsinkin tietokoneen ääreen. Kävelen näppäimistön yli, ne nappulat rapisevat kivasti tassujen alla. Olen ottanut ihmisemosta mallia, se kun aina painelee niitä nappuloita käpäläsormillaan. Ihmisemo kyllä sanoi menevänsä taas keväällä töihin, raksurahoja hankkimaan. Osallistuisin minäkin ruokakuluihin, mutta hiirijahtiin on vaikea päästä, kun ulkona ei saa olla vapaana. Aina ovella pujotetaan jotain hihnoja ympärille. Tiskikoneen alta kyllä kuuluu jotain outoa rapinaa, koitan kurkkia sinne, mutta ei täällä kuulemma hiiriä ole, joten täytyy jättää hiirihaaveet ja tyytyä jahtaamaan palloa.