Vielä hiukan lisää noita eilisen iltapäiväkävelyni tunnelmia ja maisemia. Olen vieläkin ihan häkeltynyt, kun katselen noita kuvia. Taivas oli niin dramaattinen. Tuosta paikasta on tullut minulle tärkeä. Joen kohinaa on ihana kuunnella. Talvella vapaana virtaavaan veden ääni on tavallista kauniimpi. Tuosta äänestä tulee mieleen lapsuus ja nuoruus. Silloinkin kävelin aina läheisen joen varrelle talvella ja kuuntelin veden kohinaa. Se paikka oli silloin voimavarapaikkani. Tämä paikka on minulle nyt sellainen.
Käväisin vilkuilemassa blogiasi ja voi hyvät hyssykät, miten ihania kuvia ja tarinoita löysin otsikon "kissa" alta. Hyrisin itsekin niitä katsellessani, samoin kaksi kolliani, jotka pitävät seuraa näppäimistön ja näytön välissä. Kiitos.:)
VastaaPoistaMahtavan kauniit kuvat, kyllä tuolta saakin lisää voimaa.
VastaaPoistaUskomattoman kaunista.
Ihanaa, että sulla on oma voimapaikkasi.
VastaaPoistaTodella upeat ovat nuo kuvasi.
Minäkin olen ihaillut viime päivien taivasta, upea, kaunis punaisen sävyinen..
Oho, onpa kauniisti värjäytynyt iltataivas, virran vesikin värjäytynyt punaiseksi. Minäkin asuin lapsuudessani joen vieressä, sen jälkeen en olekaan asunut. Tulikin ikävä jokivartta ja lapsuudenmaisemia näiden kuvien ja ajatustesi myötä, miten tärkeä elementti virtaava vesi onkaan, kaunista ja rauhoittavaa.
VastaaPoistaPitsit sekaisin,
VastaaPoistaTerkkuja kolleille!
Sylvi,
Voimavarapaikat auttavat.
hanne,
Samaa laajaa taivasta on ihailtu.
Mirja,
Tuo joki on seurannut minua edellisestä asuinpaikasta tähän uuteen. Vaikka olen enemmän järvi-ihminen (lapsuudessa oli pienen joenpätkän lisäksi paljon suuria vesiä saaristoineen ympärillä), tuo joki on tullut rakkaaksi.
En ihmettele: hieno paikka.
VastaaPoistaNii on :)
VastaaPoista