keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Melontaretkellä

Tällä kertaa nautittiin kauniista, lämpimästä kesäpäivästä, mielestäni Suomen kauneimmassa saaristossa Pihlajavedellä. Lähtöpaikaksi, jossa kasattiin ja täytettiin kajakki, löytyi sattumalta hiljainen ja suojaisa hiekkaranta. Vesi oli puhtaan kirkasta eikä häiritsevää moottoriveneliikennettäkään Natura-rantojensuojelualueella ollut. Useista rantautumis- ja nuotiopaikoista valittiin sellainen saari, jossa ei olla aikaisemmin oltu. Nämä ihanat, harvinaiset hetket kauniin veden äärellä jäävät taas päällimäiseksi mieleni muistikuviin kulkemaan mukanani päivästä toiseen.








11 kommenttia:

  1. Vesi onkin hieno elementti. Merellä vuosikausia seilanneena minulle on syntynyt vahva side veteen. Voin kuvitella, millaista on meloa aivan veden pinnan lähellä ja nähdä maisemia siitä näkövinkkelistä.

    VastaaPoista
  2. Kasselin kyyhky,
    Hienoja ovat rannat ja vedet Itä-Suomessa!

    Hanne,
    Vettä täällä eteläisessä Sumessa aina kaipaankin. Täällä vedet tahtovat olla savisen harmaita. Meri on ihana myös, mutta minulle hieman vieras elementti.

    VastaaPoista
  3. pitkästä aikaa pieni viesti minultakin.Ihania maisemia..varsinkin kun olen itse kotoisin Pohjois-karjalasta.Melomista en ole koskaan kokeillut,mutta näyttää niin kivalta..lipoa rauhallisesti ja kuvailla.ihanaa kesänjatkoa sinulle...itse lähden pian perheen kanssa mökille.

    VastaaPoista
  4. Satujacobsen,
    Kiva kuulla sinustakin :) Kivaa mäkkilomaa!

    VastaaPoista
  5. Ihania maisemia! Itsekin kaipaan melomaan tuollaisiin maisemiin, se veden liike ja ääni ja kesäinen luonto on jotain niin sanoinkuvaamattoman upeaa.

    Suloisia nuo kissakuvatkin :)

    VastaaPoista
  6. Oi, miten houkuttelevan näköisiä rantoja, kallioita ja hiekkaa ja liplattavaa vettä.

    VastaaPoista
  7. Ihanat siniset vedet on teillä melottavana ollut, ah, takuulla makkara maistui!
    Maisemat on kauniit, sanoin kuvaamattomat lempeät! :)

    VastaaPoista
  8. Nan, Aamu ja Seijastiina,

    Luontoon, kauniisiin maisemiin on aina kiva mennä ja jotkut paikat ovat toisia rakkaampia, monestakin syystä. Noihin maisemiin aina kaipaan...

    VastaaPoista
  9. Lyhyesti: Kaunista!!

    VastaaPoista