tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kissamurusen kesäloma

Juhannusviikon vietimme reilun kolmensadan kilometrin päässä maalla Itä-Suomessa. Päätimme ottaa kissan mukaan, kun lyhyemmät automatkat ovat aikaisemmin sujuneet vaivatta. Ainoastaan kuljetuslaatikossa oleminen on ollut kissalle vastenmielistä.

Tällä kertaa ajattelimme antaa kissan olla autossa vapaana, kun matkakin oli niin pitkä. Laitontahan tuo varmaan on, olisi turvallisinta niin kissan kuin ihmisten kannalta laittaa kissa kuljetuslaatikkoon tai valjaisiin. Valjaat meillä oli varalla mukana, jos ongelmia syntyisi. Ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt. Menomatkasta puolet muru oli sylissäni ja lopun aikaa penkin alla loikoilemassa. Taisimme kuulla peräti kaksi naukaisua, joten matkanteko ei tainnut pahemmin kammottaa. Tulomatka oli vähän levottomampi alkumatkasta, kun tie oli mutkainen, mutta kun tie suoreni ja suureni, kissa makoili pääasiassa penkin alla piilossa.

Kesäasunnolla oli ilmeisen kiva loikoilla räsymatoilla. Paljon eivät omat lelut kiinnostaneet, kun suurissa huoneissa riitti tutkittavaa.

Eteisen ikkunalta löytyi sopiva tähystyspaikka.

"Pistä se tylsä kamera jo pois ja laita valjaat, että pääsen juoksemaan perhosten ja västäräkkien perään pihalle."

Naamioitumista.

Poseerausta perhosjahtitauolla.

Kovasti oli punkkeja, vaikkei missään pitkässä heinikossa mielestämme kuljettukkaan, vaan pihanurmella pääasiassa. Tuli meille molemmille punkkeja, kissalle ja minulle. Mikähän olisi tehokasta ja turvallista punkkisuojaa kissalle. Onko kellään kokemusta?

5 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Suloinen kissa, on kyllä niin kauniit kissakuvat.
Punkkeja on taas paljon yäk!
Meillä olin Monalla tyttären kissalla yrttipanta, tuoksui koko kissa yrteille, sitten on ihan punkkipanta jota suositellaan apteekissa!
Toivottavasti löytyy joku mieleinen punkkisuoja!
Mukavaa kesää ja kiitos vierailusta blogissani :)

trina kirjoitti...

Seijastiina,
inhottavia nuo punkit ovat ja paljon niistä ja torjunta-aineista on uutisia myöten julkisuudessa ollut. Mukavaa kesää sinulle myös!

Mirja kirjoitti...

Ihana kisu teillä, kisu näyttää viihtyneen maalla sangen hyvin, mukavan kiireetön kesäpäivien tunnelma kuvissa.

Oli meilläkin koira aikoinaan takapenkin jalkatilassa, ihmeen rauhallisesti osasi aina matkustaa, ei säntäillyt eikä aiheuttanut vaaratilanteita, jotenkin vaistosi, että pitää olla kunnolla. Ovathan ne kissankopit oikeasti aika pieniä, joten ei ihme, jos kissa ei sinne halua mennä ja varsinkin, jos on tottunut olemaan vapaasti.

Punkit on inhoja otuksia, meillä koiralla on niitä muutama kesässä ja olemme vain nyppineet ne pois, vielä ei ole mitään borrelioosia tullut ja ei sitä täällä päin oikein esiinnykään. Kerran kokeilimme jotain punkkigeeliä, mutta koira sai ilmeisesti allergisen reaktion, tärisi ja juoksi vain villinä ympäriinsä ja pesin koko koiran ja kohtauskin loppui siihen. Ovat aika voimakkaita aineita ja kaikille ei välttämättä sovi. Koirille on punkkipantoja, olisiko kissoille jotain vastaavaa.

trina kirjoitti...

Mirja,
Kovasti kisu viihtyi maalla ja ulkona, söikin paljon paremmin kuin kaupungissa ja kirmaili innoissaan sisällä isoissa huoneissa.

Siksi en ole uskaltanut hommata mitään punkkitököttiä kissalle, kun olen kuullut noista haittavaikutuksista. Itä-Suomessa on paljon punkkeja, jotka kantavat tautiakin, mutta täällä etelässä en ole itsekkään koskaan saanut punkkia, vaikka joka kesä kuljeksin paljon luonnossa. Itä-Suomeen mentäessä olen taas joka kerta joutunut irroittelemaan itsestäni punkkeja.

Marika kirjoitti...

Voi kuinka ihania kuvia! Meidän kissat matkustavat myöskin autossa irti, mutta "päästöhaittojen" minimoimiseksi pidämme kissat etupenkin jalkatilassa, siellä on lattialla vähän sanomalehteä ja pyyhe. Tämä on todettu meillä toimivimmaksi ratkaisuksi. Olen myös kuullut että siellä ainakin kissan (tai koiran) on turvallista matkustaa, ei sinkoile kenenkään päälle jos sattuu jokin onnettomuus.

Joskus töissä kahvipöydässä puheltiin noista punkkipannoista ja erään työkaverin koira oli myös saanut jonkin allergisen reaktion pannasta. Kissoille ilmeisesti on omat, mutta tuollaiset on kissalle ehkä huonompi juttu, koska kissa nuolee luontaisesti itseään paljon, jolloin se saa niitä aineita myös elimistöönsä paljon. Hankala varmasti nuo punkit... kissan/koiran turkista jos niitä joutuu usein nyppimään.