Taidenäyttelyssä

-Tiedätkö sinä mitä on hitaus?
-Hitaus?
-Hitaus on sitä, että näkee perhosen olevan keltainen silloin, kun se on keltainen. Hitaus on sitä, että tuntee tuulen hyväilyn poskellaan, mullan tuoksun sieraimissaan. Hitaus on sitä, että pilvi lipuu taivaalla ja kun se ottaa kotkan muodon, se ei jää huomaamatta. Hitaus on sitä, että on aikaa ihmetellä.
-Ihmetellä mitä?
-Eikö muka ole ihmeellistä olla ihminen? Eikö ole ihmeellistä nähdä tuo syvänsininen väri taivaalla? Eikö muka ole ihmeellistä tuntea niitetyn ruohon tuoksu sieraimissaan? Eikö ole ihmeellistä kuulla aaltojen pauhu, lintujen laulu... Oletko sinä jo lakannut ihmettelemästä kuten kaikki muut?
Miksi kukaan ei enää ihmettele? Siksi ettei kellään enää ole aikaa sellaiseen. Mennään liian nopeasti. Turhaan kurjet meille huutavat, pilvi ottaa kotkan muodon, ruoho tuoksuu, aallot pauhaavat.
-Miten niin turhaan?
-Kun kellään ei ole aikaa pysähtyä niitä katselemaan, kuuntelemaan, aistimaan.
-Mutta eivät kai kurjet meidän takia lennä tai ruoho tuoksu. Eivätkö ne tee sitä itsestään, ilman mitään yleisön tarvetta?
-Voi sinua. Kun taiteilija maalaa tauluja hän haluaa pitää näyttelyn, eikö niin? Hän kutsuu sinne mahdollisimman monta ihmistä. Hän maalaa itse, mutta tarvitsee muita katsomaan, jakamaan lahjojaan, iloitsemaan kanssaan.
Etkö tiedä, että Luoja loi taidenäyttelyn hitaille. Niille jotka pysähtyvät ja ovat läsnä. Hän on niin täynnä rakkautta, ettei jättänyt ketään kutsumatta. Kaikki on kutsuttu Luojan kanssa iloitsemaan.

Teksti on ote keskustelun pätkistä kirjasta:
Tommy Hellsten: Pysähdy-olet jo perillä, 12 oivalluksen polku
- - -
Kiireisen kevään jälkeen pysähdyn hetkeksi ihmettelemään, hitaasti. Blogi jää pienelle tauolle. Hyvää kesäkuun jatkoa!