sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kirjoittajan helmi -haaste

Tähän alkuun on pakko kertoa, että tämä haaste sai aikaan minussa suuren muistojen vyöryn. Olin nuorena likkana oikea runotyttö, joten kaivoin nyt vanhat runovihkoni esille tätä haastetta varten. En ole viimeaikoina (pariin kymmeneen vuoteen) juurikaan runoja rustaillut ja kun luin noita vanhoja tekeleitäni, aloin ihmetellä, että mihin ihminen voi vuosien aikana kadottaa runosuonensa. Tännekkin blogiin olen enimmäkseen lainannut muiden kirjoituksia, kun omia tuotoksia ei ole pulpunnut. Tässä kuitenkin kaksi runoa (en osannut valita, joten laitoin molemmat), jostain 80-90-luvulta, kun olin tuskin vielä edes parikymppinen tyttönen. Runojen hyvyydestä tai onnistuneisuudesta en tiedä, mutta minulle itselle ne ovat tärkeitä, osa minua, persoonaani ja menneisyyttäni.

Auringon läpinäkyväksi tekevä valo hiuksissasi,
hauraat kasvosi,
kuulaat syysomenat poskillasi,
marraskuun jäätymättömät avannot silmissäsi.
Sinua ei ole elämä vielä koskettanut,
tuska repäissyt ihoasi rikki,
lapsi.

* * *
Sävellä minulle laulu,
minä kuuntelen.
Sävellä laulu meren kohinasta,
kaipauksesta, odotuksesta.
Sävellä ystävästä, kädestä, joka
tarttuu käteen.
Sävellä onnesta ja muistoista,
unelmista ja kaikesta kauniista.
Sävellä herkkyydestä, ikävästä,
surusta.
Sävellä kaikki se mitä tunnet.
Näen laulun silmistäsi.


1. Tämä haaste sai alkunsa Herne- blogista.
Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti,
josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo,
novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku,
eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä
onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin
monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

Laitan haasteen eteenpäin Mirjalle Valoisa huone-blogiin ja Unalle Hallatar-blogiin.

* * *
Haasteen lisäksi Herne lähetti minulle tämän blogitunnustuksen. Lämmin kiitos siitä!

8 kommenttia:

  1. Ihanan herkkiä runoja, hyviä. Runoja rustailin minäkin kovasti nuorena.

    VastaaPoista
  2. Trina,
    kiitos Kauniista
    ajatuksistasi ja
    että tahdoit jakaa
    niitä, R u n o j e n k i n
    muodossa!

    VastaaPoista
  3. Oi...

    Herkänkauniita molemmat runosi.
    Näin sanojesi kuvat sieluni silmillä...

    Kiitos haasteesta. =)
    Mie vastaan heti kun keksin, mitä vastaisin...


    *halaus*

    VastaaPoista
  4. Pellon pientareella, Herne ja Una,

    Kaunis kiitos teille :)

    VastaaPoista
  5. Minä tykkäsin kovin
    molemmista runaoistasi..
    Ihanan herkkiä, vahvoja tunnelatauksiltaan..

    Ehdottomasti kirjoittele myös omia runojasi,
    sinulle on lahja...

    VastaaPoista
  6. Hanne,
    Kiitos!
    Ainakin omaksi iloksi voisi kirjoitella...

    VastaaPoista
  7. Tykkäsin runoistasi, miten osaatkin noin herkästi mutta kuitenkin ilman imelyyttä kuvailla tuommoisia tunteita? Helmiähän nämä.

    VastaaPoista
  8. Tuuluska,
    Voi kiitos!
    En tiedä osaisinko enää noin kirjoittaakkaan, silloin joskus nuorena kylläkin.

    VastaaPoista