lauantai 27. helmikuuta 2010

Vähempikin riittäisi




Herätä omaan elämäänsä,
laskeutua kokonaan tähän hetkeen
-kyllä sen täytyy olla pelottavaa,
kun tarvitsen tällaisen viihteen ja puuhailun
armeijan välttyäkseni joutumasta siihen.

Joutumasta minäksi oman elämäni keskukseen.

Kun lakkaan viihdyttämästä itseni hengiltä,
kun uskallan pysähtyä ja kuunnella hiljaisuutta,
huomaan etten sittenkään tarvitse kaikkea sitä
mitä minun väitetään tarvitsevan.
Päinvastoin: paljon vähemmän tarvitsen.
Vähemmän kaikkea sitä mitä mainokset väittävät.

Ja paljon enemmän jotain muuta: kykyä nähdä
että jokaisella elämällä on merkitystä.
Niin minun elämälläni kuin jokaisen toisen ihmisen.
Ja vielä enemmän: jokaisen elollisen olennon, puun,
kukan, eläimen. Elämän kunnioitus -mihin se on
kadonnut?

Ei riitä että herään omaan elämääni. Koko
maailma ympärilläni odottaa että minä heräisin,
että me kaikki heräisimme js tekisimme tästä
pallosta paremman paikan elää -kaikille.

Millainen se maailma olisi? Ei ainakaan
sellainen jossa juomme enemmän cocacolaa ja
syömme suurempia hampurilaisia.
Jossa pesemme hiuksemme joka viikko entistä
ihmeitätekevämmällä sampoolla ja vaihdamme
vaatevarastomme uusiksi joka vuosi.

Millainen on se maailma joka on edes vähän
parempi paikka elää kuin tämä?
Luettelolla ei varmasti ole loppua, mutta sen ei pidä
estää minua aloittamasta edes tänään.

-Heli Karjalainen-

* * *
Pieni aiheeseen liittyvä linkkivinkki:

Kierrätetään-blogi
-Siellä on mahdollista lahjoittaa/hommata tavaraa postimaksujen hinnalla tai vaihtaa johonkin toiseen tavaraan. Systeemi toimii hyvin (oma kokemukseni). On kiva, jos joku etsii jotain tiettyä tavaraa ja sellainen löytyy ylimääräisenä itseltätai päinvastoin.

Jos teillä on muita vastaavia sivuja tiedossa, kertokaapa minulle.

6 kommenttia:

hanne kirjoitti...

herkkiä, hauraita, kauniita kuvia..
ja ihana Heli Karjalaisen runo sopii niin täthän hetkeen kuin kuviesi kanssa myös!!!

trina kirjoitti...

Hanne,
Kiitos ja hyviä viimeisiä lomapäiviä sinulle!

Herne kirjoitti...

Näitten herkkien tunnelmien
valtaamana, kuvien ja
hienon runon;

tarjoan
sinulle haasteen,
Herne blogissni,
jos on sopii?

trina kirjoitti...

Herne,
Apua!
Otan kyllä haasteen vastaan, mutta en tiedä löytyykö minulta mitään omaa, kun aina muiden tekstejä lainaan. katsotaan...

Harakka kirjoitti...

Niin todella kauniita kuvia ja runo sopi niihin niin hienosti.

Upea postaus! Upeat kuvat!

Herne kirjoitti...

Trina
Sinulle on
Tähtiyllätys
mun blogissa,
jos passaa!