lauantai 16. huhtikuuta 2011

Tällä viikolla

Aamuisin maisema on värittynyt pehmeään ruskeanoranssiin auringon valoon. Likaisen bussinikkunan läpi on väki hiljaisen unisena tai ehkä lumoutuneena katsellut tuota tielle, pellolle ja talojen seinille maalautuvaa näytöstä. Tallennan näkymiä kameran kuvaotoksina muistini kuvakansioihin.

Päivät kuluvat, viikot menevät. Huomaan  puistossa ohimennen sinisen krookusmättään vanhaa sammaleista puunkylkeä vasten kuin asetelman. Ei ole kameraa eikä aikaa ottaa kuvaa. Koetan elää päivän ja hetken kerrallaan, ottaa rennosti, mutta hoitaa asiat tehokkaasti ja huolellisesti. Yritän muistaa, että elämä on tässä, läsnäolevassa hetkessä, mutta välillä meinaan tippua kärryjen kyydistä hevosen laukatessa liian lujaa, ohjien luistaessa pois otteestani. Hetkeksi antaudun unelmoimaan elämästä, joka voisi olla jotain muuta kuin tämä, mutta en anna ajatukselle liikaa valtaa.

Illalla jaksan läheiselle mäelle katselemaan kevään etenemistä luonnossa. Kaksi pientä tyttöä istuu piilossa kivellä vierekkäin laulamassa. Olen hetken aikaa muistoissani pieni tyttö, etsimässä keväisiä luonnon aarteita, kuuntelemassa lintuja ja laulamassa pellon reunalla, siellä kaukana, rakkaassa kodissani. Ikävöin menneeseen ja kaipaan tulevaisuuteen ja olen yhtäaikaa surullinen ja onnellinen tässä hetkessä.

3 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Nyt luonnossakin kaikki muuttuu vinhasti, mutta aina arvattavaan, turvaisaan ja suotuisaan suuntaan, kohden kesää, lämpöä.

tinttarus kirjoitti...

Luojan maalaamassa kauneudessa on hyvä seisahtaa ja vaikka hetkeksi heittäytyä lapsuuden kesiin samalla kun hymyilee tulevalle:)
Minä olen eilen ja tänään antanut aikani pihapiirimme pienille ihmeille. Ja niitä riittää iloksi ja riemuksi saakka.

Kevään eteneminen on ottanut urhean loikan.

Rattaissa pysymistä ja hetkiin tarraamisen riemua sinulle sinne!

trina kirjoitti...

AAMU,
Niinpä. Luonto, metsä ja vuodenaikojen vaihtelu virkistävät ja rentouttavat rasittunutta ihmistä.

Tinttarus,
Luonto ja kevät ovat aina ihmeitä ja pieniä ilon aiheita täynnä. Työelämä vaan välillä rassaa vaatimuksillaan...