sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Käy kivelle, tähän. Ajamme ikuisuuden vauhtia.
Valon viljaa kasvaa kuusten lomasta.
Kaukaisuuksien hitaus, tänne kantautuva
hiljaisuus, kuin joku ottaisi sydämemme
haltuunsa.

-Toivo Laakso-

4 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Tykkäsin tuosta runosta tosi paljon. Ikuisuuden vauhti ja kaukaisuuksien hitaus... saa minut pohtimaan tätä nykyelämän menoa ja turhaa kiirettä, miksi ihmeessä ja mikä on päämäärä? Pysähtyminen tekisi niin monelle hyvää. Edes pysähtyminen hetkeksi aina välillä.

trina kirjoitti...

Näin on, Marika. Pysähtyminen edes hetkeksi antaa aina ihmiselle jotain, kun ainainen kiire ja juokseminen harvoin ihmistä ravitsee.

Mirja kirjoitti...

Kaunista, sekä runo ja kuva. Tähän kuvaan ja tekstiin pysähdyin ja sellaista syvempää viivähtämistä huomaakin usein elämässään kaipaavansa, sitä että olisi vain se olennainen, olisi aikaa todella syventyä ja jäädä katsomaan. Että ei olisi niin paljon kaikkea ylimääräistä ja turhaa, jotka vie niin paljon energiaa.

trina kirjoitti...

Syvempää viivähtämistä minäkin kaipaan Mirja. Sitä alkaa voida huonosti kaikin tavoin, jos elämä on pelkkää kiirehtämista, touhua ja ohjelmaa. Parasta on joskus vain olla, tekemättä mitään, olla ilman telkkarin ja tietokoneenkin seuraa.