keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Sydänten piperrystä













Näköjään olen taas vaihteeksi hurahtanut sydämiin.

Huomasin tuossa korttivarastoa penkoessani, että korttisaldo on aika heikoilla ja päätin polkaista korttitehtaan taas käyntiin. Saavat sitten syksyn mittaan isät ja kaikki muut muistettavat sydämiä kerrakseen. Korteista tulee aina sellaisia, mitä materiaalia kulloinkin kaapista löytyy. Nollabudjetilla mennään, kierrätysmateriaalia hyödynnetään. Seuraavat korttitalkoot olkoot sitten joulun alla. Joulukorttien väsäys onkin ollut aina mieluista puuhaa, oikeastaan parasta mitä jouluun valmistautumisessa on. Mutta siihen tarvitaankin oikeanlaista tunnelmaa, lunta ja hämärää. Vielä ei ole se aika, vaikka ensilumen tänne toissayönä satoikin.

Tuo tilkkukirja on viimevuonna julkaistu, ihastuttavan inspiroiva, ideoita antava, kaikkeen pieneen pipertämiseen, vaikka sitten joululahjojen valmistukseen.

5 kommenttia:

Mirja kirjoitti...

Kivoja kortteja. Tuollaisia käsintehtyjä kortteja onkin mukava saada, niissä on lämmin ajatus mukana. Minulla korttien tekeminen on jäänyt siihen aikomusten listaan monien muiden aikomusten tavoin. Joskus olemme kauhealla kiireellä lasten kanssa tehneet viimetingassa joulukortteja, ei sen pitäisi ihan niin mennä...:) Omasta päästä olen myös huono keksimään mitään, alkaa vain kolkuttamaan tyhjää, tarvitsisi juuri tuollaisen idea/inspiraatiokirjan.

Herne kirjoitti...

Kiitos Trina, kortti-ideoista!

Joulu lähestyy ja omatekoiset
kortit ovat täynnä lämpöisiä
ajatuksia ja kosketuksia,
silmin sydämiä
siliteltäviksi...

trina kirjoitti...

Mirja ja Herne,
vaikka korttini eivät kummoisia olekkaan, tykkään esitellä niitä just siksi täällä, että joku voi saada niistä itselleen ideoita. Itse ainakin etsin aina toisten blogeista ideoita, joita voi sitten vaikka jatkokehittää!

Mirja kirjoitti...

Miten saa paperiin leikattua tuollaista hauskan näköistä pitsireunaa, onko sulla jonkinlaiset sakset, jolla sitä teet? Joulukortti-ideoita totisesti kaipaa, jos tänä vuonna pääsisi vihdoin ajoissa niitä tekemään.

trina kirjoitti...

Mirja,
joo pitsireuna on kuviosaksilla tehty. Niissä on erilaisia malleja. Aika hankalat mielestäni käyttää, kun reunasta hankala saada suora ja kuvioita vaikea saada nurkista kohdakkain. Mut jos ei ole niin vaativa, että pitää olla just millilleen, niin tulee kivaa jälkeä. Niitä myydään ainakin suomalaisessa, makso ehkä pari euroo.