lauantai 5. helmikuuta 2011

Ihan uutta ihanuutta

Kortit ihanalta, luovalta Hannelta, kiitos.

Löysin taas kirjahyllystäni Ulrich Schafferin runokirjat, jotka olen aikoinani saanut lahjaksi.Tämä runo sykähdytti tällä kertaa. Huomaan, että muutosta on tapahtunut, minussa. Olen löytänyt uusia teitä, niin ulospäin itsestäni kuin omassa sisimmässäkin. Kaiken elämän hentoisuuden keskellä on vahvempi olo, luottamus, että maa jalkojen alla kestää, uusia teitä löytyy ja että on rohkeutta uskaltaa, edes hiukan enemmän. 
Minä iloitsen kehittymisen mahdollisuudesta.
Minun ei ole pakko jäädä siihen missä olen.
Minä voin jatkaa pidemmälle, ajatella eteenpäin,
uskoa syvemmin.
Minä voin jättää ahtauden
joka minusta kerran näytti avaralta
mutta jossa nyt surkastuisin
jos siihen jäisin.

Minä iloitsen uudesta tiedosta,
iloitsen ennen kulkemattomista teistä,
iloitsen päähäni pälkähtäneistä ajatuksista,
iloitsen ennen tuntemattomista ystävistä,
iloitsen kirjoista, jotka auttavat eteenpäin,
iloitsen laiminlyödyistä tunteista jotka pääsevät esiin,
iloitsen sisäisistä yhteyksistä
joilta olen tähän asti sulkenut itseni.

Minä iloitsen avoimesta maailmasta
joka odottaa etta löytäisin sen.
Minä iloitsen ilmansuunnista
jotka houkuttelevat minua jättämään vanhat tiet
ja uskaltautumaan uusille
vaikka pelätenkin.

-Ulrich Schaffer-

8 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kauniit kortit olet saanut. Runo oli ajatuksia herättävä, sopii omaan elämäntilanteeseeni ja tunnetiloihini täydellisesti!

Kiitos Trina!

sylvi kirjoitti...

Kauniit kortit sait, onnea vaan!

Runossa on hyviä ajatuksia.
Itseni tunnistan niissä.
Oikein rentouttavaa lauantaita sinulle!

AAMU kirjoitti...

Puhutteleva ja rohkaiseva runo.

trina kirjoitti...

Marika,
Niin, kun ajattelen elämäntilannettasi, niin runo kyllä sopii siihen hyvin!

Sylvi,
Rentouttavaa lauantaita sinulle myös!

Aamu,
Schafferin ajatelma-runoit ovat yhtäaikaa valoisia ja syvälle luotaavia.

hanne virtauksesta kirjoitti...

minullakin on pari hänen kirjaansa..
tänään en jaksa syventyä sanoihin...
olen jotenkin muualla, tyttäreni maailmassa, joka on sekavainen..

seijastiina kirjoitti...

Ihanat kortit, Hannella on kaunis käsiala ♥
Runo on pysähdyttävä.

trina kirjoitti...

Voi Hanne,
Jaksamista sinulle ja tyttärelle parempaa vointia.

Seijastiina,
Kiitos.

Salainen puutarhani kirjoitti...

Aivan ihana ja hyvin puhutteleva

runo.

Kiitos runosta!


t. sakaisen puutarhan emäntä