lauantai 9. tammikuuta 2010

Talvi




Tämä talvi on oikea aurinkotalvi, lumitalvi ja pakkastalvi. Luonnossa on niin kirkasta ja kaunista, että sielun silmiä ja ihan näitä konkreettisiakin silmiä häikäisee. Haaveilen luontoon pääsystä kameran kanssa. Täällä kaupungissa lähes kaikki kivat metsäreitit on ladutettu ja ladulle ei ole asiaa ilman suksia. Suksilla taas ei viitsi kameran kanssa toikkaroida, ettei jää kiireisempien jalkoihin. Haaveilen lumikengistä. Bongasin juuri Pellon pientareella-blogista yhdet ilmeisen hyvät lumikengät, päivän pienenä ilonaiheena siellä komeilevat. Miten on, teetkö sinä talvella omia polkuja metsään, vai pysytteletkö pihapiirissä?

Pirtsakkaa pakkasviikonloppua!!!

10 kommenttia:

  1. Kyllä metsään täytyy päästä, pihapiirissä on tänä talvena pyöritty lähinnä lapion ja kolan kanssa. Meillä on lähimetsässä paljon valmiita polkuja, selvästi ollaan metsäkansaa kun polut ovat olleet kävelykunnossa näinkin lumisena talvena. Välillä pitää päästä ihan umpihankeenkin, lumikenkiäkin on kokeiltu, samanmalliset kuin tuolla Pellon pientareella.

    Kuvissasi mukavaa valo ^^

    VastaaPoista
  2. Metsässä ja pellolla hyvällä säällä pyörähdän ja useimmiten kameran kanssa. Siksipä myös lumikengät kiinnostaa, suksilla ei ole hauska mennä kameran kanssa : )
    Ihania kuvia!!! Love it!

    VastaaPoista
  3. Oooh, ihania kuvia sulla täällä!
    Ja olen ollut metsässä, poluilla ja ilman polkuja.
    Mutta tämä talvi onkin ollut vähän erilainen, kun lunta on niin paljon, että uppoo melkein reisiin asti lumeen.
    Niin nyt on vähemmälle jäänyt ainakin vielä.
    Lumikengät voisivat kyllä auttaa siinä, ettei uppoaisi.
    Pitääpä mietiä niitä lumikenkiä...

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita kuvia!!!

    Minuakin alkoi kiinnostaa nuo lumikengät..voi painella missä vain, keskellä metsää...

    VastaaPoista
  5. Tuuluska,
    Taidat olla ulkoilmaihminen! Kiva, jos polkuja löytyy lähimetsästä.

    Taru,
    Sulla on kivat maastot, jos peltoakin läheltä löytyy!

    Harakka,
    Lumessa on kyllä hankala kulkea, jos sitä on noin paljon!

    hanne,
    Lumikenkäily kävisi kyllä myös liikunnasta ja samalla saisi ihailla kaunista luontoa!

    VastaaPoista
  6. Pihapiirissä astelen lumeen polkuja, ja myös pellon puolella, mutta metsässä ei tule talvisaikaan juurikaan käytyä.
    Lumikengät ois kyllä kivat tuohon pelloilla kävelyyn...

    VastaaPoista
  7. Lähinnä pihapiirissä ja kävelyteillä tulee tarvottua, mutta liian vähän sielläkin. Lumikengät olisikin kiva! Pääsisi metsän rauhaan, voisi katsella ihan rauhassa ympärilleen ja kuunnella lumen narsketta kenkien alla. Laduilla tosiaan on niin kiireisiä menijöitä että ei oikein innosta edes ladulle lähteä, tulee kiireinen olo itselläkin siellä.

    Pirtsakkaa viikon alkua sinulle Trina!

    VastaaPoista
  8. Eikö olekin aivan huikaisevan kaunista, kun puut ovat valkoisen kuuran peittämät! Lumessa tarvotaan polkuja tehden: minä edellä yritän tehdä koiran mentävän polun, jossa se lyhyillä jaloillansa seuraa perässä.

    VastaaPoista
  9. Lumikengät ovat varmasti kätevät kulkea lumessa. Olen kuullut niitä käyttäneiltä hyvät arvostelut. Minä olen enemmänkin umpihankikävelijä. Suksien kanssa vaan sotkeentuu metsässä, varsinkin kun ei täällä ole valmiita latuja. Jos ja kun lumipeite vielä kasvaa, voisi harkita noiden lumikenkien hankintaa...

    Kaunista pakkasukon luomaa taidetta ikkunassa.

    VastaaPoista
  10. Hei lopuillekkin kommentoijille :)

    Lumikengät näyttävät kiinnostavan. Kulkutapaan tietysti vaikuttaa millä motiivilla on liikenteessä; onko koiran kanssa lenkillä, valokuvaamassa vai muuten vaan haahuilemassa. Pääasia lienee, että nautitaan kauniista talvesta kun sellainen nyt on!

    VastaaPoista